Ottawan sopimuksesta lähtöä olisi hyvä selvittää Baltian ja Puolan kanssa, sanoo puolustusvaliokunnan puheenjohtaja
Kokoomuksen Jukka Kopra uskoo, että viiden maan irtautumiselle löytyisi ymmärrystä. Hän arvioi, että eduskunta käsittelee asiaa keväällä.
Jos Suomi päätyy jättämään Ottawan sopimuksen, se olisi ihanteellisinta tehdä yhdessä Baltian maiden ja Puolan kanssa, sanoo eduskunnan puolustusvaliokuntaa johtava Jukka Kopra (kok).
”Olisi liittouman eli Naton kannalta järkevää, että mahdollinen irtaantuminen tapahtuisi useamman maan toimesta suurin piirtein samaan aikaan, ettei ole sitten erilaisia tulkintoja tästä asiasta”, hän sanoo.
Suomessa keskustelu jalkaväkimiinat kieltävästä sopimuksesta virisi sen jälkeen, kun Puolustusvoimain komentaja Janne Jaakkola toivoi keskustelua aiheesta.
Viron pääministeri Kristen Michal on sanonut, että maa seuraa Suomen esimerkkiä miinakeskustelussa. Kopran mukaan asiaan on kiinnostusta myös muissa Baltian maissa. Naton parlamentaarinen yleiskokous oli koolla Kanadan Montrealissa marraskuun lopulla. Kopra keskusteli tuolloin ulkomaisten kollegoiden kanssa aiheesta epävirallisesti.