Salamurhaaja väijyy ja juonii

Salamurha-sana ponkaisee otsikoihin, kun poliittisesti vaikutusvaltainen henkilö on murhattu. Esimerkiksi Iltalehdessä syyskuussa: ”Charlie Kirkin salamurha on merkki huolestuttavasta ilmiöstä”.

Mutta mitä salaista on siinä, että ihminen murhataan suuren yleisön edessä ja epäiltykin on jo poliisin pihdeissä?

Sanan merkityksen juuret ovat 1600-luvulla, kielitieteilijä Kaisa Häkkinen kertoo.

Usein väitetään, että sala­murha olisi käännöslaina ruotsin sanasta ”lönnmord”, joka esiintyi ruotsinkielisessä sanakirjassa vuonna 1734.

Kirjallisten lähteiden perusteella ”salamurha” on kuitenkin vanhempi. Se esiintyi ensimmäisen kerran Abraham Kollaniuksen lakisuomennoksessa 1648, jolloin sillä tarkoitettiin murhaa, jonka tekijää ei tiedetä. Yleisemmin kuitenkin käytettiin salatappo-sanaa, jolla tarkoitettiin myös sitä, että tappo oli salaisesti suunniteltu ja tehty.

”Näyttää siltä, että nämä molemmat merkitykset ovat vaikuttaneet myös suomen salamurha-sanaan”, Häkkinen sanoo.

1800-luvun kuluessa syntyi sala-alkuisia sanoja, kuten salaliitto. Häkkinen arvelee, että ”salaliiton” merkitys laajeni myös salamurhaan.

”Tuli ajatus, että on sopimukseen tai juoneen perustuva murha. Se on sivuseikka, että tiedetäänkö tekijää. ”

Nykysuomen sanakirjassa (niteet julkaistiin 1951−1961) salamurha selitetään murhaksi, joka on tehty salassa, varsinkin väijytyksestä.

Vasta 1990-luvulla lisättiin tarkennus ”pol.murha”. Nykyisin termi ymmärretään nimenomaan poliittisena murhana.

Häkkinen huomauttaa, että salamurha ei ole koskaan ollut virallinen lakitermi, vaan merkitykset ovat muodostuneet tavallisen kielenkäytön kautta.

Kielitieteilijän mielestä termi sopii myös Charlie Kirkin murhaan.

”Ei murhaaja mennyt pyssyä heilutellen sinne eteen, vaan kyllä siinäkin on ollut tämä sanakirjan merkitys, että kyse on väijytyksestä tehdystä murhasta.”