
Liikenteen päästöt karkaamassa – sähköllä jää paljon kurottavaa
”Sähköautojen akkujen tuotanto on ollut odotettua kalliimpaa ja saatavuus heikompaa”, sanoo erityisasiantuntija Hanna Kalenoja Tieliikenteen Tietokeskuksesta.
Suomen pyrkimys puolittaa liikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä on karkaamassa.
Päästöt lisääntyvät, sillä Petteri Orpon (kok) hallitus kiristää aiottua hitaammin jakeluvelvoitetta. Jakeluvelvoite edellyttää, että tietty osuus vuosittain jaellusta polttoainemäärästä on biopolttoainetta, kuten etanolia, uusiutuvaa dieseliä ja biokaasua.
Liikenteen hiilidioksidipäästöt ovat ylittymässä neljänneksellä, noin 1,5 miljoonalla tonnilla. Päästöjä voidaan kuitata muun taakanjakosektorin kuten maatalouden päästövähennyksin tai ostamalla päästöoikeuksia toisesta EU-maasta.
Autoilussa nopein keino leikata päästöjä on siirtyä bensasta ja dieselistä sähköön. Ilmastopaneelin tuoreen selvityksen mukaan täyssähköauton elinkaaripäästöt ovat jo alle kolmessa vuodessa pienemmät kuin vastaavan bensa-auton.