Keskustasta voi tulla ”uusi Rkp”
Moni perinteisesti keskustaan liitetty asia on nyt kovassa huudossa. Puoluetta uhkaa silti kannatuksen näivettyminen.
Lokakuussa keskusta sai sekä Ylen että Helsingin Sanomien gallupeissa historiansa huonoimmat tulokset. Vain vähän yli kymmenen prosenttia vastaajista kertoi äänestävänsä sitä.
Pian sen jälkeen alkoivat hallituksen vaikeudet. Juuri mikään ei edennyt.
Muissa hallituspuolueissa tulkittiin, että syynä oli nimenomaan keskustan kannatuspaniikki ja halu päästä irti punavihreän apupuolueen leimasta, jonka oppositio on lyönyt.
Ajatus menee niin, että kannatus laskee, koska puolue on joutunut hallituksessa väärään tai ainakin vieraaseen seuraan.
Toisaalta kannatus sukelsi vielä jyrkemmin viime vaalikaudella, kun hallituspohja oli toinen. Silloin selitettiin, että kokoomusyhteistyö on keskustalle myrkkyä.
Kahden vaalikauden kokemukset viittaavat siihen, että selitys ei löydy vain kulloisestakin hallituspohjasta.
Voisiko se löytyä keskustasta itsestään?
Pekka Perttula on toiminut keskustan puoluesihteerinä ja eduskuntaryhmän pääsihteerinä yhteensä toistakymmentä vuotta. Hän näki läheltä vuosien 1991 ja 2003 vaalivoitot, jotka siivittivät keskustan pääministeripuolueeksi lähes 25 prosentin äänisaaliilla.
Vuonna 2015, kun Juha Sipilä nosti keskustan suurimmaksi, Perttula ei ollut enää mukana. Hän löytää kuitenkin taustalta paljon samaa kuin Esko Ahon ”veret seisauttavassa voitossa” 1991. Molemmilla kerroilla keskusta sai kiittää menestyksestään myös muiden virheitä.
”Sekä 1991 että 2015 hallitus oli ideologinen sotku, sillä oli huono pääministeri, ja protesti kanavoitui vaaleissa keskustaan”, Perttula vertaa.
Sipilä-ilmiön huumassa tämä unohtui. Näköharha johti osaltaan siihen, että oma uudistustyö laiminlyötiin. Puolueen aikaisemmin pelätyt järjestöllinen voima ja ymmärrys politiikasta heikentyivät, yhteys kansalaisiin oheni ja aate hämärtyi, Perttula kuvaa.
”Keskustan identiteetti on rapautunut, koska keskusta on antanut muiden määritellä itseään. Sipilän aikana puolueen itsetutkiskelun lykkäämistä perusteltiin sillä, että nyt hoidetaan maan asioita. Tämän hallituksen aikana perusteluksi on vakiintunut, että Suomi tarvitsee toimintakykyisen hallituksen. Helpoin selitys ei aina ole osuvin ja oikein.”
Ongelmat ovat olleet olemassa pitkään.
”Kun Jyrki Kataisen kokoomus julistautui aikoinaan keskustaoikeistolaiseksi ja Jutta Urpilaisen Sdp keskustavasemmistolaiseksi, Antti Rantakangas (varapuheenjohtaja 2003–2010) vastasi, että älkää tulko keskustan tontille”, Perttula muistelee.
”Määrittelemättä jäi, mikä se tontti on.”
Hallitukseen meno vuoden 2019 vaalitappiosta huolimatta näytti valtaan takertumiselta. Perttulan mukaan peili ei valehtele.
”Keskustan politiikan annetaan näyttäytyä liikaa hallitusvallan kautta. Sosiaalisen median myötä politiikkaa on alettu selittää enemmän julkisuuspelinä. Sille ei anneta ajallista, aatteellista eikä yhteiskuntapoliittista kehikkoa.”
Viime aikoina tästä on saatu useita esimerkkejä.
”Pidin Annika Saarikon avausta Itä-Suomen tukemisesta erittäin hyvänä. Mutta se on vaarassa jäädä irralliseksi heitoksi. Sama koski ehdotusta ylimääräisestä lapsilisästä. Kun sitä ei sijoitettu aatteelliseen ja yhteiskunnalliseen kontekstiin, se oli helppo leimata vaalitempuksi”
Puolueelle ei omistauduta entiseen tapaan, Perttula sanoo. ”Koin aikoinaan itse, että olin yksi vaihe puolueen elämässä. Nyt tuntuu, että puolue on vain vaihe omalla uralla.”
Perttulalla on oma käsitys siitä, mihin keskustan kannatus on sulanut.
”Arvokonservatiivit, tervejärkisyyttä ja vastuullisuutta politiikkaan kaipaavat, arpoivat 2015 keskustan ja kokoomuksen välillä, vertasivat meitä Alexander Stubbiin ja totesivat, että keskusta on parempi. Nyt tämä joukko kallistuu kokoomukseen.”
”Ja sitten on niitä, jotka ensin äänestivät perussuomalaisia varoitusmielessä, mutta jäivät sille tielle, kun mikään ei keskustassa muuttunut.”
Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä uskoo, että monet keskustaa kannattaneet ovat hämmentyneitä.
”Monet miettivät, mitä puolue oikein edustaa ja mistä sen aatteessa on kysymys, kun se pystyy sujuvasti menemään kahteen niinkin erilaiseen koalitioon kuin Sipilän ja Rinteen–Marinin hallitukset ovat olleet.”
Yksi yhdistäväkin asia löytyy: molempien hallitusten väitetään unohtaneen syrjäseudut.
”Sipilän hallitus epäonnistui metropolipolitiikassa. Vihreiden ja vasemmistoliiton kanssa taas ei ole löytynyt maa- ja metsätaloudessa linjaa, joka kelpaisi keskustan peruskannattajille.”
Marinin hallituksessa keskustan asemaa hankaloittaa myös, että arvokysymyksissä se on kaukana toisista.
”Hallitusohjelmassa on nostettu esiin sellaisia identiteettipolitiikkaan ja sukupuolivähemmistöihin liittyviä teemoja kuin translaki ja samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeudet. Ne ovat keskustan kannattajille vaikeita.”
Toisaalta Jokisipilä muistuttaa, että keskustan säilyminen vallassa näinkin kauan on ollut ihme. Sen juuret ovat maaseudulla, mutta kannatus ei ole pienentynyt samassa suhteessa kuin maaseutuväestön osuus, sillä myös kaupunkeihin tulleet äänestivät pitkään keskustaa.
”Ylisukupolvinen lojaalisuus on ollut puolueelle tyypillistä, mutta nyt se alkaa murtua.”
Yksi vaihtoehto on olla uusi Rkp, joka menee aina hallitukseen, jos saa ohjelmaan muutaman itselleen tärkeän asian.
”Jos kannatus putoaa kymmeneen prosenttiin, sillä tulee enää parikymmentä kansanedustajaa”, Jokisipilä laskee.
”Silloin puolueen on valittava tarkemmin, mihin se keskittyy.”
Perttula uskoo kuitenkin, että keskusta voi yhä katkaista tappiokierteen.
Hän luettelee pitkän listan asioita, jotka on vuosien varrella liitetty puolueeseen. Turvallisuuspoliittinen osaaminen, demokratian kunnioitus, alueellinen tasapaino, maista ja metsistä huolehtiminen, huoltovarmuudelle tärkeä omavaraisuus…
”Kaikki ne ovat nyt kovemmassa huudossa kuin pitkään aikaan. Niiden ympärille voi rakentaa vaikka mitä.”
”Mutta keskustelu ja itsetutkiskelu ovat tarpeen. Jos puolue ei itse sitä tee, muut puolueet ruotivat keskustaa sumeilematta. Se ei ole keskustan etu.”