Oikeuksia pitää puolustaa

Aborttioikeus olisi paremmin turvassa, jos se kirjattaisiin perustuslakiin, kansanedustaja sanoo.

suoraan sanoen
Teksti
Hannu Toivonen

Kesäkuun lopulla Yhdysvaltain korkein oikeus kumosi liittovaltion laajan aborttioikeuden, minkä vuoksi abortin saaminen vaikeutuu useissa osavaltioissa. Kansanedustaja Saara-Sofia Sirén (kok) esitti Twitterissä, että Suomessa oikeus raskauden keskeyttämiseen pitäisi kirjata perustus­lakiin. Miksi näin tulisi toimia?

Ympäri maailmaa on voimistuvia liikkeitä, jotka systemaattisesti pyrkivät heikentämään erityisesti naisten ja vähemmistöjen oikeuksia. Konkreettinen esimerkki on aborttioikeuden kiristäminen lainsäädännöllä.

Koska ilmiöt ovat globaaleja ja liikkuvat yli rajojen, emme voi pitää Suomessakaan saavutettuja ihmisoikeuksia itsestäänselvyytenä. Perustuslailla voimme turvata oikeudet riippumatta siitä, minkälaiset kulloisetkin valta-asetelmat ovat.”

Mitä kirjaus perustuslaissa auttaisi, kun aborttioikeudesta säädetään kuitenkin tarkemmin tavallisessa lainsäädännössä?