Ylipitkät lennot ovat holtittomia syöppöjä ja ilmaston pilaajia: Iso osa polttoaineesta käytetään vain polttoaineen kuljettamiseen

Uutisanalyysi: Kaksinaamaiset lentoyhtiöt puhuvat yhä enemmän ilmastonmuutoksen torjunnasta mutta toimivat usein päinvastaisella tavalla.

Teksti
Jyri Raivio

Australialaisen lentoyhtiön Qantasin Boeing 787-9 laskeutui 20. lokakuuta Sydneyn kentälle maailman pisimmäksi mainostetun välilaskuttoman matkustajalennon jälkeen. Kone oli startannut lähes 18 000 kilometrin taipaleelle New Yorkista 19 tuntia ja 16 minuuttia aikaisemmin.

Kyseessä ei kuitenkaan ollut tavanomainen matkustajalento vaan kokeilu, jolla yhtiö halusi testata ylipitkien lentojen vaikutusta matkustajiin ja miehistöön.

Matkustajia oli vain 40, lähinnä Qantasin työntekijöitä ja toimittajia. Kaikki matkustivat bisnesluokassa, nukkuivat jopa kahdeksan tunnin yöunia vuoteiksi kääntyvillä istuimillaan ja nauttivat erikoismenun.

Kokeilulla ei siis edes yritetty selvittää lähes vuorokauden mittaisen lentomatkan vaikutuksia paljon vaatimattomampiin oloihin ahdettuihin turistiluokan matkustajiin. Ylipitkien lentojen tiedetään vaikuttavan muun muassa verenkiertoon.

Lentoyhtiö pitää kokeilua menestyksenä. Se toistetaan vielä pariin kertaan, samoin kuin toinen ylipitkä lento, lähes 19 000 kilometriä Lontoosta Sydneyyn.