Yksiavioisuus tuli nisäkkäillä ensin, isän investointi vanhemmuuteen sitten

Monista lintulajeista on helppo päätellä, pysyvätkö parit uskollisina toisilleen pesimäkaudesta toiseen, vai paritteleeko naaras samankin kesän aikana eri koiraiden kanssa. Jos poikasten selviäminen edellyttää, että kaksi emoa ruokkii niitä, on tavallista, että pari on yhdessä vuodesta toiseen. Jos taas poikaset jättävät pesän heti kuoriuduttuaan, naaras pystyy huolehtimaan itse ruokailevasta jälkikasvusta hyvin yksinkin. Yksinhuoltajilla on harvemmin pesimäkaudesta toiseen sama kumppani.

Aiemmin on otaksuttu, että nisäkkäillä lintumaailmaa harvinaisempi monogamia olisi kehittynyt vastaavaan tarpeeseen, eli varmistamaan jälkeläisten eloonjäämismahdollisuudet silloin, kun kaksi pennuista huolehtivaa emoa on merkittävästi parempi kuin yksi.

Science-lehdessä julkaistun Cambridgen yliopiston Dieter Lukasin ja Tim Clutton-Brockin uuden tutkimuksen mukaan monogamia kehittyikin nisäkkäille toisessa järjestyksessä. Tutkimus osoitti, että kaikilla varhaisilla nisäkäslajeilla koiraat puolustivat laajoja reviirejä. Joillakin lajeilla koiraat eivät kuitenkaan kyenneet monopolisoimaan ja puolustamaan useiden naaraiden reviirejä, ja niille parempi lisääntymisstrategia oli siirtyä yksiavioisuuteen.

Tutkijat luokittelivat 2 500 nisäkästä, joista 9 prosenttia osoittautui monogaamisiksi. Geneettisen analyysin avulla tutkijat pystyivät päättelemään, missä järjestyksessä eri piirteet syntyivät. Tutkimus osoitti, että uroksen rooli pentujen ruokkimisessa ja niistä huolehtimisessa kehittyi yleensä vasta sen jälkeen, kun laji oli jo muuttunut yksiavioiseksi.