Tuomarien kimpussa

Sotarikollisia jäljittävä Kansainvälinen rikostuomioistuin on presidentti Donald Trumpin vihakampanjoiden uusin uhri.

Donald Trump
Teksti
Hannu Pesonen

Läpimätä, romahtamaisillaan ja täysin korruptoitunut näytöstuomioistuin.

Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo haukkui Kansainvälisen rikostuomioistuimen ICC:n pystyyn 2. syyskuuta. Purkauksellaan hän perusteli samana päivänä voimaan tullutta erityismääräystä, jonka presidentti Donald Trump allekirjoitti viime kesäkuussa.

Presidentin erityismääräys valtuuttaa Yhdysvaltain hallinnon jäädyttämään ICC:n pääsyyttäjän Fatou Bensoudan ja muiden ICC:n avainhenkilöiden pankkitilit sekä laajentamaan heille jo aiemmin asetettua viisumikieltoa heidän perheenjäseniinsä.

Samat pakotteet voidaan kohdistaa ICC:tä sotarikostutkimuksissa avustaviin tahoihin – toisin sanoen myös kaikkiin rikostuomiostuimen toimintaan aktiivisesti osallistuviin yli 120 valtioon.