Yhä suurempi osa skoteista haluaa irti Britanniasta – ja takaisin EU:n syliin

Politico-lehden mielipidetiedustelun mukaan skottien itsenäistymishaluihin vaikuttaa erityisesti kyllästyminen pääministeri Boris Johnsonin toimintaan.

Brexit
Teksti
Mika Horelli
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Yhdistyneen kuningaskunnan tulevaisuuden yhtenäisyys on yhä pahemmin uhattuna. Syyskuussa 2020 skotlantilaisilta kysyttiin, miten he äänestäisivät mahdollisessa kansanäänestyksessä Skotlannin itsenäisyydestä.

56 prosenttia niistä vastaajista, jotka aikoivat osallistua äänestykseen, kertoi aikovansa äänestää Britanniasta irtoamisen puolesta.

Itsenäisyyden kannatus on kasvanut tasaisesti vuoden 2016 brexit-kansanäänestyksen jälkeen. Silloin 62 prosenttia skoteista äänesti EU:ssa pysymisen puolesta, 38 prosenttia vastaan. Brexit-puolen voitettua spekulaatiot uudesta itsenäistymiskansanäänestyksestä alkoivat heti.

Luvut ovat siis kääntyneet päälaelleen vuoden 2014 kansanäänestyksestä. Itsenäisyyttä kannatti tällöin 44,7 prosenttia ja vastusti 55,3 prosenttia skoteista. Itsenäisyyden kannattajat ovat visioineet, että itsenäisestä Skotlannista voitaisiin tehdä Pohjoismaiden kaltainen hyvinvointivaltio, jossa olisi nykyistä vahvempi julkinen sektori, korkea palkkataso ja pienet tuloerot.