Wildersin populisteille mahalasku Hollannissa – Eurooppa juhlii, mutta vaalien vaikein osuus on vasta edessä

Uutisanalyysi: Alankomaissa tehdään jatkossakin vaikeaa kompromissipolitiikkaa. Siitä pitää huolen sirpaleinen puoluekenttä.

Hollanti
Teksti
Silja Lanas Cavada
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Pääministeri Mark Rutten oikeistoliberaali VVD-puolue on voittanut Hollannin parlamenttivaalit.

VVD-puolue on saamassa Hollannin parlamentin alahuoneen 150 paikasta 33. Se on enemmän, mitä mielipidemittaukset lupasivat, mutta selkeästi vähemmän kuin viime vaaleissa. VVD menetti kahdeksan paikkaa.

Geert Wildersin oikeistopopulistisen PVV-puolueen äänimäärä jäi odotettua vaisummaksi. PVV sai yhteensä 20 parlamenttipaikkaa mutta kasvatti paikkojen määrää viidellä.

Kolmanneksi suurimmaksi puolueiksi nousivat Kristillisdemokraattien CDA ja demokraattien D66. Kumpikin sai 19 paikkaa, ja on hyvin lähellä Wildersin PVV:tä.

Äänimäärän perusteella vaalien suurin häviäjä on keskustavasemmistolainen Työväenpuolue PvdA. Hallituspuolue menetti yli 70 prosenttia parlamenttipaikoistaan. Aiemmasta 38 paikan sijaan sille on nyt luvassa vain yhdeksän.