Vilnan verilöylyn tekijät halutaan vankilaan

Liettualainen tuomioistuin päätti, että neuvostojoukot syyllistyivät Vilnassa 1991 sotarikokseen. Venäjä vastasi käynnistämällä rikostutkinnan liettualaistuomareista.

ulkomaat
Teksti
Markus Kuokkanen Vilna

Maaliskuun lopulla oikeus antoi Liettuassa ratkaisun, jota on odotettu melkein kolme vuosikymmentä. Yhteensä 67 ihmiselle jaettiin vankeustuomiot sotarikokseen osallistumisesta. Kyse on Neuvostoliiton viranomaisista ja sotilaista, jotka osallistuivat siviilien surmaamiseen tammikuussa 1991.

Tuolloin Moskova yritti ottaa uudelleen kontrollin Liettuassa, joka oli jo julistautunut itsenäiseksi. Liettualaiset kokoontuivat suojelemaan strategisia kohteita, kuten parlamenttia ja tiedotusvälineitä. Kun neuvostojoukot valtasivat Vilnan tv-tornin väkivalloin, 14 siviiliä kuoli ja satoja loukkaantui.

 

Tuomiot yltävät neuvostohallinnon ylätasolle asti. Yksi tuomituista on Dmitri Jazov, joka oli Neuvostoliiton puolustusministeri.