Venezuela voi olla uusi Irak

Trumpin ristiretki Venezuelaan alkaa muistuttaa monin tavoin Irakin sotaa. George W. Bush valehteli joukkotuhoaseista, Trump huumeterrorismista.

Yhdysvallat
Teksti
Leena Sharma
4 MIN

Maailman suurin lentotukialus USS Gerald R. Ford on liikkunut Venezuelan rannikon tuntumassa jo yli kuukauden.

Yhdysvallat on iskenyt toistuvasti huumeveneiksi väitettyihin aluksiin. Noin sata ihmistä on kuollut.

Samalla kun amerikkalaiset ovat kasvattaneet sotilaallista valmiuttaan, presidentti Donald Trump ja puolustusministeri Pete Hegseth ovat maalanneet kauhukuvia Venezuelasta ”huumeterroristien kotimaana”. He pitävät Venezuelan presidenttiä Nicolás Maduroa huumekartellien suojelijana.

Trumpin hallinnon mukaan veneissä kuljetetaan Yhdysvaltoihin ennen kaikkea synteettistä opioidia fentanyyliä.

Todellisuudessa Venezuelalla on fentanyylisalakuljetuksen kanssa tuskin mitään tekemistä. Meksiko on fentanyylin tärkein – ja käytännössä ainoa – massatuottaja ja viejä. Tämä käy ilmi YK:n huume- ja rikostentorjuntaviraston tiedoista.

Trumpin ristiretkessä on kaikuja parinkymmenen vuoden takaa.


”Tiedustelutiedot eivät jätä epäilystäkään: Irak pitää hallussaan ja salaa maailmalta kaikkien aikojen tappavimpia aseita. Ennen kuin kauhun päivä koittaa, tämä vaara poistetaan.

Näin julisti presidentti George W. Bush amerikkalaisille 17. maaliskuussa 2003. Kolme päivää myöhemmin Yhdysvallat hyökkäsi Irakiin ja aloitti sodan, jonka seurauksena kuoli ainakin puoli miljoona ihmistä. Joukkotuhoaseita ei koskaan löydetty.

Sodan todellinen motiivi oli öljy. Niin on nytkin.

Venezuelan todennetut öljyvarat ovat maailman suurimmat, vaikka tuotantoverkko onkin rapistunut. Kuuba, Yhdysvaltain vanha vihollinen, on käytännössä täysin riippuvainen Venezuelan öljystä.

Jos Yhdysvallat toteuttaa vallanvaihdon Venezuelassa, amerikkalainen energiajätti Chevron on suurimpien hyötyjien joukossa.

Yhdysvaltojen ulkoministeri Marco Rubio, Presidentti Donald Trump ja puolustusministeri Pete Hegseth joulukuun 2. päivänä. © Andrew Caballero-Reynolds / AFP / LK


Irakia hallitsi Saddam Hussein, Venezuelan johdossa on toinen diktaattori, vasemmistolainen Maduro.

Maduron edeltäjä Hugo Chávez oli Latinalaisen Amerikan vasemmiston ikoni. Seuraajalta puuttuvat sekä Chávezin poliittiset taidot että tämän karsima.

Maduro nousi varapresidentin paikalta presidentiksi vuonna 2013, kun Chávez kuoli syöpään vain 58-vuotiaana. Sen jälkeen Maduro on roikkunut vallassa väärentämällä vaalituloksia ja vainoamalla oppositiota.

Jopa Venezuelan kommunistinen puolue, joka kuului vuosien ajan Chávezin hallituskoalitioon, on kääntynyt Maduroa vastaan. Se syyttää tätä muun muassa ammattiliittojen vainoamisesta ja autoritaarisuudesta.

YK:n ihmisoikeusneuvoston mukaan Maduro ja hänen hallituksensa ovat vastuussa tuhansista murhista ja järjestelmällisestä kidutuksesta.

Maduron välinpitämättömyys kansaansa kohtaan tallentui meemiksi vuonna 2017. Venezuelassa oli laaja nälänhäntä, mutta Maduro veti suorassa tv-lähetyksessä työpöytänsä laatikosta esiin pasteijan ja haukkasi siitä. Pari vuotta myöhemmin, ruokapulan yhä jatkuessa, syntyi uusi kohu: Maduro kuvattiin vaimonsa kanssa julkkiskokin pihviravintolassa Istanbulissa.

Vaikka Maduro on Venezuelassa laajalti vihattu, Yhdysvaltain hyökkäyksen uhka on herättänyt nationalistisia tunteita ja kerännyt kansaa hänen hallintonsa taakse. Niin kävi aikoinaan myös Irakissa.


Venezuelan talous on ollut pitkään sekasorrossa. Suurena syynä ovat jo Trumpin ensimmäisellä kaudella masinoimat talouspakotteet, joihin muun muassa EU on osallistunut. Kurjistuvia olosuhteita on lähtenyt pakoon yli kahdeksan miljoonaa venezuelalaista.

Myös Irak joutui talouspakotteiden kohteeksi. Pakotteet johtivat humanitaariseen katastrofiin. Sen jälkeen Yhdysvallat käytti aiheuttamaansa hätätilaa yhtenä perusteluna hyökkäykselleen.

Irakin oppositio liittoutui aikoinaan Yhdysvaltojen kanssa, koska se halusi hallinnon vaihtuvan.

Venezuelan maanpaossa elävät yhteisöt, etenkin varakkaat Floridaan päätyneet pakolaiset, ovat tehneet samoin. Ulkoministeri Marco Rubio, entinen Floridan senaattori, pitää tiiviisti yhteyttä näihin ryhmiin.


Bush perusteli hyökkäystä Irakiin ylevillä puheilla ”vapauden levittämisestä Lähi-itään”. Sodan oli myös tarkoitus nujertaa ääri-islamistinen al-Qaida.

Amerikkalaismiehityksen, hallinnon romahtamisen ja valtatyhjiön seurauksena Irakissa syttyi vuonna 2006 sisällissota. Sen seurauksena puolestaan syntyi myöhemmin terroristijärjestö Isis.

Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa kriittisesti tutkiva Foreign Policy in Focus -ajatushautomo vertailee konflikteja toisiinsa Is Venezuela the New Iraq? –artikkelissa.

”Huumekauppa on nostettu retorisesti terrorismin torjunnan tasolle”, kirjoittaa valtiotieteiden professori Richard W. Coughlin.

Coughlin näkee myös merkittäviä eroja.

”Bush lupasi pelastuksen sodan kautta. Maga lupaa rangaistuksen.”

Maga-liikkeen maailmankuva vaatii jatkuvasti vihollisia, joita voisi kurittaa ja halventaa, Coughlin kirjoittaa. Venezuela on täydellinen syntipukki: paha sosialistinen hallinto, joka myrkyttää valkoisia amerikkalaisia huumeilla.


Trumpin kannattajista monet ovat kuitenkin suhtautuneet konfliktiin kielteisesti. Se on heidän mielestään ristiriidassa Trumpin vaalilupauksen kanssa: Yhdysvallat lopettaa osallistumisen tarpeettomiin ulkomaisiin sotiin.

Demokraatit ja muu amerikkalainen vasemmisto ovat olleet pääosin hiljaa.

Miljoonat ihmiset osoittivat Yhdysvalloissa mieltään Irakin sotaa vastaan. Myös Gazan sotaa, jossa Yhdysvallat oli ratkaiseva tukija, on vastustettu ympäri maata.

Mitään vastaavaa ei ole nähty Venezuelan tapauksessa. Omalla takapihalla tapahtuva mahdollinen uusi Irak ei näytä herättävän intohimoja.

Jos Yhdysvallat onnistuu syrjäyttämään Maduron, Venezuela voi vajota nykyistäkin syvempään sekasortoon. Suostuuko esimerkiksi maan armeija tukemaan hallintoa, joka ajaa enemmän amerikkalaisten öljy-yhtiöiden kuin omien kansalaistensa intressejä?

Coughlin kirjoittaa:

”Kuten Irakissa, valtion tuhoaminen on helppoa. Sen jälleenrakentaminen on lähes mahdotonta.”