Venäläiset kriittisinä netissä: Paskassa ollaan – rehellinen ihminen yhtä harvinainen kuin valkoinen varis

Doping olisi mahdotonta ilman valtion osuutta, päättelevät asiantuntijat.

doping
Teksti
Anne Kuorsalo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Autoritaarisissa maissa kansainväliset urheiluvoitot ovat johtajalle samanlaista henkilökohtaista kulutustavaraa kuin huvijahdit tai palatsit ja oikeastaan vielä tärkeämpiä, koska ykkössija olympialaisten mitalitaulukossa on ainutkertainen tuote.

Näin pohtii Pietarin eurooppalaisen yliopiston professori Andrei Zaostrovtsev pietarilaisessa Fontankassa. Taloustieteilijä toteaa, miten urheilussa toimii harmaa dopingia tuottava talous ja sitä vastustava oma teollisuudenhaaransa.

Maailman antidopingtoimisto Wada julkisti 9. marraskuuta riippumattoman komitean raportin, jonka mukaan Venäjällä on laajaa ja systemaattista dopingia. Raportti väittää, että Venäjä on tarkoituksellisesti peitellyt dopingtodisteita ja -näytteitä. Moskovan laboratorion johtajan uskotaan tuhonneen yli 1400 dopingnäytettä.

Wadan mielestä Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n pitäisi sulkea Venäjä yleisurheilusta.

Zaostrovtsev painottaa, että Venäjällä doping olisi mahdotonta ilman valtion osuutta. Vertailukohdaksi hän ottaa sen, miten viranomaiset puuttuvat pieneenkin maan johtoa vastustavaan protestiin tai netissä esitettyyn kritiikkiin: miten voisi olla syntynyt kokonainen farmakologinen alue, josta ei tiedettäisi?