Venäjän laajat henkilövaihdokset liittyvät taisteluun taloudellisista resursseista

Kremlin asiantuntija: ”Putinilla ei ole enää ystäviä.”

FSB
Teksti
Anne Kuorsalo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Venäjän viime viikon suuren nimitysruletin ytimenä on kiihtyvä voimaorganisaatioiden keskinäinen taistelu vähenevistä taloudellisista resursseista, arvioivat kriittiset verkkojulkaisut.

”Putinilla ei ole enää ystäviä”, sanoo aikanaan Kremlissä työskennellyt poliittisen vaikuttamisen konkari Gleb Pavlovski fontanka.russa.

Pavlovskin mielestä henkilövaihdokset niputettiin, jota voitiin häivyttää skandaali tullin johtajan ympärillä. Kotietsinnässä paikkansa menettäneen Andrei Beljaninovin luota löydettiin muun muassa rahakätköjä kenkälaatikoiden alla.

Tulli on perinteisesti ollut lypsylehmä, mutta sen tuotot ovat vähentyneet. Pavlovskin mukaan rahapulan vallitessa paljastuvat ne, jotka kaahivat  itselleen liian paljon.

Kansalaisia taas ei vanhan sisäpiiriläisen mukaan voi enempää rokottaa. Esimerkkinä uudesta niukkuudesta Pavlovski mainitsee sen, miten väestöltä erilaisina rangaistuksina perittyjen maksujen osuus valtion tuloista on jo huomattavasti kasvanut.