Venäjällä vain miljoona työtöntä – höpö höpö

Harmaa talous kukoistaa, korruptio rehottaa. Työelämän ulkopuolisille vaaditaan rangaistuksia.

Moskova
Teksti
Anne Kuorsalo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

PIETARI – Lähes puolet työssä käyvistä pietarilaisista sanoo palkkansa vähentyneen ja kolme neljästä tunnustaa talouden heikentymisen tuntuvan.

Mutta työttömiä kerrotaan yli viiden miljoonan asukkaan kaupungissa olevan edelleen alle 15 000. Ja Venäjän työvoimaviraston mukaan koko maassa on vain miljoona työttömäksi rekisteröitynyttä.

Alhaiset työttömyysluvut eivät ole koko totuus, sillä viraston laskelmat paljastavat, että Venäjällä kaikkiaan 15 miljoonaa työikäistä on kokonaan työelämän ulkopuolella. Virasto arvelee jopa 14 miljoonan hankkivan elantonsa harmaan talouden piiristä ja ehdottaa, että ilman työtä oleville määrättäisiin taloudellisia pakotteita.

Venäjällä on 142 miljoonaa asukasta.

Pietarin kyselytutkimuksessa joka kymmenes kertoi, että palkkaa on talouskriisin myötä ruvettu maksamaan pimeästi.