Venäjä: Kaasuase uhkaa jäädä suutariksi – ”Nyt venäläiset sponsoroivat kiinalaisia kuluttajia”

Kaasuputkihankkeet Kiinassa ja Turkissa ovat kannattamattomia, sanoo venäläinen analyytikko.

Gazprom
Teksti
Anne Kuorsalo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ukraina oli Gazpromin suurin asiakas Euroopassa. Isoa asiakasta piti hemmotella. Poliittisista syistä Ukrainalle kuitenkin asetettiin epäedulliset ehdot, ja Gazprom menetti markkinat.

Näin linjaa energia-alan analyytikko Mihail Krutihin yhtä Venäjän ja Ukrainan suhteiden kipukohtaa. Hän on partneri riippumattomassa konsulttiyhtiössä Rusnergy.comissa.

Krutihin muistuttaa, miten kaasukauppaan liittyy paljon politiikkaa ja vähän taloutta. Hän vertaa öljyyn, jonka kohdalla pätevät talouden lainalaisuudet.

”Politiikka on sitä, kun energiaa käytetään poliittisiin tavoitteisiin. Politiikka on mukana, kun Venäjällä puhutaan energiakaupan siirtymisestä Euroopasta Kiinaan tai kun suljetaan putket joltain maalta, jotta se muuttaisi politiikkaansa.”

Silti Krutihin ei usko Venäjän energia-aseen tehoon vaan painottaa, että tehokkuuden mittariksi on otettava kulut. Esimerkiksi hän ottaa Itämeren pohjaa pitkin Saksaan rakennetun kaasuputken.