Vapaustaistelun ikoni

Maailma hyvästeli Etelä-Afrikan ensimmäisen mustan presidentin.

ANC
Teksti
Katri Merikallio

Kymmenet tuhannet eteläafrikkalaiset ja toista sataa nykyistä ja entistä valtionpäämiestä osoitti kunnioitustaan tiistaina 10. joulukuuta Soweton sta­dionilla presidentti Nelson Mandelan muistotilaisuudessa.

95-vuotias Mandela kuoli joulukuun 5. päivänä, ja hänet haudataan kotikyläänsä Qunuun sunnuntaina 14. joulukuuta.

Suomesta siunaustilaisuuteen osallistuivat presidentti Sauli Niinistö sekä presidentti Martti Ahtisaari.

 

Nelson Mandela johti taistelua apartheid-järjestelmän kaatamiseksi ja loi pohjan demokraattiselle ja tasa-arvoiselle Etelä-Afrikalle.

”Me olemme odottaneet vapautta liian kauan. Emme voi enää odottaa. Meidän marssimme vapauteen on peruuttamaton”, Mandela julisti helmikuun 7. päivänä 1990 Kapkaupungissa kymmenien tuhansien ihmisten hurratessa.

Vain muutamaa tuntia aiem­min tummaan pukuun ja valkoiseen paitaan sonnustautunut 73-vuotias Mandela oli kävellyt käsi kädessä silloisen vaimonsa Winnie Mandelan kanssa ulos Pollsmooren vankilan portista.

Mandela oli viettänyt 27 vuotta elämästään kaltereiden takana.

”Enemmistö eteläafrikkalaisista, niin mustista kuin valkoisista, tunnustaa tänään, että apartheidilla ei ole tulevaisuutta. Pyydän että myös valkoiset maanmiehemme liittyvät kanssamme rakentamaan uutta Etelä-Afrikkaa. Vapautusliike on myös teidän poliittinen kotinne”, Mandela kehotti.

Neljä vuotta myöhemmin Nelson Mandela valittiin Etelä-Afrikan ensimmäiseksi mustaksi presidentiksi.

 

Nelson Mandela syntyi xhosan kieltä puhuvaan perheeseen pienessä kylässä Etelä-Afrikassa 1918. Mandelan isä kuoli Nelsonin ollessa yhdeksänvuotias, mutta poika saattoi jatkaa koulunkäyntiä heimopäällikön hoivissa.

Mandela opiskeli lakia ja nousi 1952 maansa ensimmäiseksi mustaksi asianajajaksi. Hän avasi lakiasiaintoimiston yhdessä ystävänsä Oliver Tambon kanssa, ja miehet ryhtyivät kampanjoimaan maassa vallinnutta apartheid-järjestelmää vastaan ja vaatimaan mustille yhtäläisiä kansalaisoikeuksia.

Mandela oli liittynyt Etelä-Afrikan vapautusliikkeeseen ANC:hen jo 1944, ja 1950-luvun alussa hänet valittiin johtamaan ANC:n nuorisosiipeä. Mandela kiersi maata ja rohkaisi ihmisiä vastustamaan rotusortolakeja.

Maaliskuussa 1960 Etelä-Afrikan turvallisuusjoukot avasivat tulen Sharpevillessä rauhanomaisesti mieltään osoittavia ihmisiä vastaan. 67 ihmistä kuoli ja 180 haavoittui. Suurinta osaa heistä oli ammuttu selkään.

Etelä-Afrikan hallitus julisti ANC:n laittomaksi, ja Mandela joutui painumaan maan alle.

 

Viikko Sharpevillen verilöylyn jälkeen Mandela poltti passinsa. Gandhilainen väkivallattoman vastarinnan ideaali sai väistyä.

ANC:n varapuheenjohtajaksi noussut Mandela ryhtyi organisoimaan maanalaista aseellista toimintaa. Sabotaasien kohteina olivat valtion keskeiset talous- ja väkivaltarakenteet kuten sähkölaitokset ja poliisiasemat.

1962 Mandela pidätettiin. Historiallisessa Rivonian oikeudenkäynnissä Mandela puolusti itse itseään.

”Olen taistellut valkoisten ylivaltaa vastaan. Olen taistellut mustien ylivaltaa vastaan. Olen vaalinut ihannetta demokraattisesta ja vapaasta yhteiskunnasta, jossa kaikki elävät yhdessä sovussa ja jokaiselle annetaan yhtäläiset mahdollisuudet”, hän sanoi oikeuden istunnossa.

”Se on ihanne, jonka puolesta elän ja johon pyrin. Mutta jos on tarpeen, se on ihanne, jonka puolesta olen myös valmis kuolemaan.”

 

Mandela tuomittiin maanpetoksesta ja valtion vastaisesta toiminnasta elinkautiseen vankeuteen.

Yli 27 vuotta kestäneestä vankeudestaan Mandela vietti 18 vuotta pahamaineisella Robben Islandilla Kapkaupungin ulkopuolella monien muiden vapautusliikkeen johtohahmojen kanssa.

Raskas työ vankilan kaivoksilla heikensi hänen terveyttään, ja Mandelaa myöhemmin koetelleiden keuhkosairauk­sien uskotaan juontavan juurensa tuolta ajalta.

Vankeutensa aikana Mandela nousi maailmalla koko apartheidin-vastaisen liikkeen symboliksi ja aikansa tunnetuimmaksi poliittiseksi vangiksi.

Kuitenkin esimerkiksi Britannian pääministeri Margaret Thatcher ja Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan leimasivat vielä 1980-luvun alkuvuosina niin ANC:n kuin Mandelankin terroristeiksi. Ja silmälläpidettävien mahdollisten terroristien listalla Mandela pysyi Yhdysvalloissa aina vuoteen 2008 asti.

Etelä-Afrikan vastaiset talouspakotteet sekä maan poliittinen eristäminen kuitenkin vahvistuivat 1980-luvun aikana, ja jopa Yhdysvallat liittyi taloussaartoon 1986.

Vapautumisensa jälkeen Mandela siirtyi suoraan neuvottelupöytään Etelä-Afrikan hallituksen kanssa. Vastapuolella istui presidentti Frederik de Klerk, joka oli valtaan noustuaan laillistanut ANC:n ja vapauttanut Mandelan.

Pitkät ja vaikeat neuvottelut apartheid-järjestelmän purkamiseksi johtivat 1994 Etelä-Afrikan ensimmäisiin vapaisiin ja demokraattisiin vaaleihin, ja Mandela nousi maan presidentiksi.

Vuonna 1993 Mandela otti vastaan Oslossa Nobelin rauhanpalkinnon yhdessä Frederik de Klerkin kanssa.

Mandela jätti presidentin tehtävät 1999, ja eläkepäivinään hän kampanjoi aktiivisesti muun muassa aidsin vastaisen työn puolesta.

Mandela oli naimisissa kolmesti. Avioituessaan Mosambikin entisen presidentin lesken Graca Machelin kanssa 1998 Mandela oli juuri täyttänyt 80 vuotta.

2007 Mandela perusti entisistä valtiomiehistä ja vaikuttajista kootun The Elders -ryhmän, joka tukee aktiivisesti kansainvälistä yhteisöä rauhan rakentamisessa sekä köyhyyden ja syrjinnän kaltaisten ongelmien­ ratkaisemisessa. 11-jäseniseen ryhmään kuuluvat muun muassa Kofi Annan, Desmond Tutu, Mary Robinson, Jimmy Carter ja Martti Ahtisaari.

Mandela pysyi ryhmän kunniajäsenenä loppuun asti, vaikka ei ryhmän kokouksiin enää osallistunutkaan.

Viimeisten elinvuosiensa aikana Mandelaa ei nähty enää julkisuudessa. Hän eli perhepiirissä Johannesburgissa, ja perheensä keskellä hän myös kuoli.