
Valkoinen unioni: Vähemmistöt aliedustettuina EU-parlamentissa – Myös ensimmäistä ei-valkoista komissaaria odotetaan yhä
Euroopan unionin väestöstä noin kymmenen prosenttia on muita kuin valkoisia. EU-instituutioiden työntekijöistä tummaihoisia on vain prosentti.
Euroopan unionissa on parhaillaan meneillään kiivas vääntö siitä, ketkä nousevat noin 511 miljoonan asukkaan unionin johtopaikoille seuraavaksi viideksi vuodeksi. Erityistä huolta on kannettu siitä, että naisten ja miesten jakauman EU:n toimielinten johdossa tulisi olla aikaisempaa tasapuolisempi.
Sukupuolten tasa-arvon lisäksi EU:ssa pitäisi kiinnittää enemmän huomiota etnisten vähemmistöjen edustukseen, toteaa väistyneen europarlamentin oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puheenjohtaja Claude Moraes (S&D).
Euroopan unionin väestöstä noin kymmenen prosenttia on muita kuin valkoihoisia. Silti heidän edustuksensa uudessa Euroopan parlamentissa on vain noin viisi prosenttia eli 36 edustajaa 751:stä.
Parannusta edelliseen parlamenttiin verrattuna on kuitenkin tapahtunut. Vuosina 2014-19 europarlamenttiin kuului vain 17 ei-valkoista edustajaa.
Vielä karumpi tilanne on EU-instituutioiden työntekijöiden osalta. Heistä tummaihoisia oli Politico-lehden selvityksen mukaan vuonna 2017 vain noin yksi prosentti.