Unkarin Viktor Orbán siirtää valtion omaisuutta säätiöille – ”Vaikka oppositio pääsisi valtaan, se ei kykenisi hallitsemaan”
Säätiöitä varten on tehty laki, jonka mukaan niiden purkaminen vaatii kahden kolmasosan enemmistön parlamentissa, kertoo tutkija Katalin Miklóssy.
Unkarin itsevaltainen pääministeri Viktor Orbán aikoo säilyttää puolueensa määräysvallan, vaikka se häviäisi seuraavissa parlamenttivaaleissa keväällä 2022. Hän tekee sen siirtämällä valtion omaisuutta säätiöille, joiden johtopaikoilla istuu valtapuolue Fideszin uskollisia kannattajia.
Säätiöissä omaisuus on ”turvassa” vaalitappion varalta, sillä niillä on laaja itsemääräämisoikeus eivätkä ne ole rahankäytössään tilivelvollisia valtiolle. Säätiöiden edunvalvojat valitaan eliniäksi.
”Säätiöt voidaan rinnastaa yksityiseen omaisuuteen, ja niitä varten tehty laki sallii omistusrakenteen purkamisen vain kahden kolmasosan enemmistöllä parlamentissa”, sanoo vanhempi tutkija Katalin Miklóssy Aleksanteri-instituutin Itäisen Euroopan tutkimusyksiköstä.
Unkarin kuusi oppositiopuoluetta on yhdistynyt sateenkaarikoalitioksi ensi kevään vaaleja varten. Mielipidekyselyjen perusteella oppositiolla on ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen todellinen mahdollisuus voittoon – mutta ei kuitenkaan kahden kolmasosan enemmistöön.
”Vaikka oppositio pääsisi valtaan, se ei kykenisi hallitsemaan. Kaikki tärkeät yhteiskunnan osa-alueet, esimerkiksi talous, tiede, urheilu, kulttuuri ja media, jäisivät fidesziläisten käsiin”, Miklóssy sanoo.