Ukrainan sota: Taistelut kiihtyvät taas – Etulinjaan tuotu raskasta aseistusta

”Konflikti voitaisiin lopettaa vaikka heti, mutta poliittista tahtoa ei ole”, sanoo Etyjin tarkkailijoiden apulaispäällikkö Alexander Hug.

Arkadi Mošes
Teksti
Teppo Tiilikainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj pelkää, että Ukrainan konflikti kiihtyy uudelleen laajamittaiseksi sodaksi. Minskin sopimus on jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi, ja tulitaukolinjalle on tuotu yhä enemmän myös raskasta aseistusta, tykistöä, panssarivaunuja ja kranaatinheittimiä.

“Pelkästään viime viikonloppuna tulitaukoa rikottiin 3 000 kertaa. Siihen syyllistyvät molemmat osapuolet”, sanoo Etyjin tarkkailijoiden apulaisjohtaja Alexander Hug, joka vierailee parhaillaan Helsingissä.

“Osapuolet ovat siirtyneet liian lähelle toisiaan kontaktilinjalla, joillakin alueilla välimatkaa on vain 10–30 metriä.”

Hug pelkää, että pienikin väärinkäsitys tai provokaatio voi johtaa tässä tilanteessa taistelujen kiihtymiseen. Hän muistuttaa, että panssarivaunut, tykit ja kranaatinheittimet eivät ole täsmäaseita, joten niiden käyttäminen asutusalueilla johtaa väistämättä myös siviiliuhreihin.

“Olemme vahvistaneet tämän vuoden aikana jo 205 tapausta”, Hug sanoo. “Heistä 40 on kuollut ja loput ovat haavoittuneita.”