Ukrainan kassa on tyhjä – uusi hallitus saa lähes mahdottoman tehtävän

Uusi johto tarvitsee lännestä sekä taloudellista että poliittista tukea.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ukraina on yrittänyt palata presidentti Viktor Janukovytšin syrjäyttämiseen johtaneiden dramaattisten tapahtumien jälkeen kohti arkea. Parlamentti on varmistellut demokratian voittoa kymmenillä lakipaketeilla, mutta uuden ”kansallisen yhtenäisyyden hallituksen” muodostaminen osoittautui odotettua vaikeammaksi.

Monet ukrainalaiset suhtautuvat epäillen uuden hallituksen mahdollisuuksiin. Poliitikkoihin ei enää luoteta, ja hallitukseen kaivattiin uusia ryvettymättömiä nimiä.

Ukrainan tiedeakatemian vanhempi tutkija Volodymyr Kulyk muistuttaa, että esimerkiksi vankilasta vapautunut Julija Tymošenko edustaa vanhaa, korruptoitunutta valtaeliittiä. Sitä paitsi hän pilasi yhdeksän vuotta sitten oranssin vallankumouksen omalla valtapelillään.

”Tymošenko joutaa eläkkeelle”, Kulyk sanoo. ”Hänet pitäisi toimittaa hyvään sairaalaan, jossa hän voisi hoitaa selkänsä kuntoon.”

Kulyk toivoo, että uusi hallitus pystyisi vakiinnuttamaan asemansa mahdollisimman nopeasti, ja että sen toimivalta hyväksyttäisiin lopulta myös Itä-Ukrainassa. Hänen mukaansa Krimin autonomisen tasavallan kohtalo on vaikein kysymys, koska siellä sijaitsevassa Sevastopolin laivastotukikohdassa on venäläisiä joukkoja.