Ukraina tekee hypyn tuntemattomaan – kokemattomat poliitikot yrittävät viedä maata kohti yksilönvapauksia ja länttä

Vaaleissa murskavoittoon yltänyt Kansan palvelija -puolue luonnehtii linjaansa libertaariksi.

Ukrainan parlamenttivaalit päättyivät sunnuntaina presidentti Volodymyr Zelenskyin Kansan palvelija -puolueen (Sluha Narodu) murskavoittoon. Puolue oli saamassa noin 43 prosentin kannatuksen, kun yli puolet äänistä oli laskettu maanantaina iltapäivällä.

Tulos riittää todennäköisesti ehdottomaan enemmistöön maan parlamentissa Verhovna Radassa. Se antaisi Zelenskyille vapaat kädet muodostaa haluamansa hallitus.

Zelenskyin uskotaan silti hakeutuvan yhteistyöhön muiden puolueiden, kuten rocktähti Svyatoslav Vakartšukin perustaman Holosin kanssa. Holos sai vaaleissa runsaat kuusi prosenttia äänistä.

”Meidän on tehtävä yhteistyötä parlamentin muiden ryhmittymien kanssa, koska tavoittelemme merkittäviä uudistuksia”, Kansan palvelijan listoilta parlamenttiin valittu 23-vuotias demokratia-aktivisti  Svyatoslav Yurash sanoo.

”Osa uudistuksista edellyttää perustuslain muutoksia, jotka voidaan hyväksyä vain kahden kolmasosan enemmistöllä parlamentissa.”