
Uber aikoo nousta taivaalle: Näin toimii tulevaisuuden lentotaksi
Kiistelty autokuljetusten välittäjäyhtiö on tehnyt perinpohjaisen suunnitelman isoja kaupunkeja varten.
Ihailtu ja vihailtu yhdysvaltalainen teknologiayritys Uber kaavailee toimintansa laajentamista maaliikennepalveluista lentoliikenteeseen. Uber on kehitellyt yksityiskohtaisen suunnitelman sähköllä toimivien, nelipaikkaisten lentokoneiden käyttämisestä suurten asutuskeskusten autoruuhkien riivaamassa liikenteessä.
Perusajatus on ikivanha. Erilaisia lentäviä autoja ja selkään vyötettäviä lentoreppuja on viritelty kymmenien vuosien ajan. Yhteistä näille hankkeille on ollut niiden esittäjien kyvyttömyys toteuttaa niitä.
Yksi on puuttunut ja sen mukana kaikki ja se yksi on ollut raha.
Nykyisin niin muodikkaan jakamistalouden lemmikkeihin kuuluva Uber saattaa olla toista maata. Autokyytien tilauspalvelusovelluksen kehittänyt, vuosi vuodelta raskaita tappioita tuottanut yhtiö on kerännyt kotipaikkansa Silicon Valleyn pääomasijoittajilta miljardeja dollareita.
Uberin brändi sijoittajapiireissä on niin vahva, että kehittämisrahaa varmasti virtaisi myös lentotaksisovellukseen.