Putin kelpaa yhä harvemmalle

Venäjän talous junnaa paikallaan. Tutkijat hämmästelevät hallituksen virallisia kasvulukuja. Tyytymättömyys maan johtoon kasvaa.

Iikka Korhonen
Teksti
Teppo Tiilikainen

Presidentti Vladimir Putin asetti viime toukokuussa neljännelle kaudelleen kunnianhimoisia tavoitteita. Hän kiirehti uudistuksia, joiden avulla henkeä kohden laskettu bruttokansantuote kasvaisi 50 prosenttia ja köyhyydessä elävien määrä puolittuisi vuoteen 2025 mennessä. Köyhiksi määritellään Venäjällä ne, joiden tulot ovat korkeintaan 150 euroa kuukaudessa.

Taloustutkijat ovat ennustaneet, että Putinin uudistuksille käy samalla tavalla kuin niin monille talousohjelmille aikaisemmin: suuri osa suunnitelmista jää toteuttamatta, ja venäläisten elintaso jatkaa hidasta kurjistumista.

Venäjän tilastokeskuksen Rosstatin tuoreet tilastot ovat kuitenkin yllättäneet tutkijat. Niiden mukaan Venäjän talous kasvoi viime vuonna 2,3 prosenttia eli  nopeammin kuin kertaakaan vuoden 2012 jälkeen. Arvio ylitti reilusti sekä kansainväliset ennakkoarviot että Venäjän hallituksen omat ennusteet.

Tutkijat suhtautuvat Rosstatin lukuihin epäillen. Uutistoimisto Bloombergin kolumnisti Leonid Bershidsky arvelee, että kysymys on tilastojen kaunistelusta. Hän epäilee, että joulukuussa talousministeriöstä Rosstatin johtoon nostettu Pavel Malkov on saanut tehtäväkseen manipuloida talouslukuja poliittisen ilmapiirin parantamiseksi.