Tuttuja syytöksiä Ranskan vaaleissa: Media ”lynkkaa” ja ”murhaa” – Kansan mielestä ehdokas on vain ”varas”

Ranskaa ei voi johtaa ellei itse ole moitteeton, syytösten kohteeksi joutunut François Fillon on sanonut.

Benoît Hamon
Teksti
Anne Kuorsalo

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

MENTON, RANSKA – ”Varas!”, huudettiin François Fillonille vaalikentillä viime viikon lopulla, mutta Ranskan presidentinvaalien ennakkosuosikin paikan menettänyt entinen pääministeri ei anna periksi.

Fillon katsoo, että keskustaoikeistolaisen tasavaltalaispuolueen esivaaliin osallistuneilta yritetään päinvastoin ”varastaa” vaalitulos, kun vaaditaan ehdokkaan vaihtamista.

Entisen pääministerin mukaan demokratialle on ongelma, kun media ”lynkkaa” ja ”murhaa” ehdokasta. Näin on Fillonin tulkinnan mukaan tapahtunut, kun Ranskassa on jo kaksi viikkoa setvitty, ovatko Fillonin perheelleen, pääosin vaimolleen ohjaamat noin miljoonaan euroon nousevat kansanedustajan avustajan työstä maksetut palkkiot olleet laillisia.

Fillon vakuutti tiedotustilaisuudessa 6. helmikuuta kaiken tapahtuneen pykälien mukaan ja olleen avointa. Mutta uskovatko ranskalaiset häntä? Kokenut poliittinen toimittaja Ruth Elkrief tiivisti asetelman heti tuoreeltaan kysymykseen siitä, miten aiemmin laillista toimintaa ei enää pidetä hyväksyttävänä.

Tuoreen gallupin mukaan 65 prosenttia ei luottanut Fillonin puolustukseen, mutta oikeiston kannattajien osalta enemmistö uskoi selitykset.

Ranskan kansanedustajien ei ennen vuoden 2014 alussa voimaan tullutta lakia tarvinnut edes ilmoittaa julkisesti avustajiensa nimiä. Siksi olikin yllätys, että rouva Penelope Fillon on toiminut miehensä avustajana vuosikymmenien ajan (1986–2013). Hänen työnsä loppui kuukautta ennen uuden lain voimaantuloa.

Fillon arvosteli lakia eikä ollut paikalla, kun siitä äänestettiin.

 

Rikollisten eliittien sosiologiaa tutkinut juristi Pierre Lascoumes toteaa Le Monden viime viikonlopun numerossa, miten säännöt ovat edelleen sellaisia, että ne jättävät harmaita alueita. Silloin parhaassa tapauksessa ratkaisee omatunto ja pahimmillaan mielivalta.

Kirjoittajan mukaan moraaliin ja laillisuuteen liittyvät kysymykset eivät ole äänestäjille ensisijaisia paitsi ehkä silloin, kun ehdokas vetoaa arvoihin, joita hän itse ei noudata. Fillon on todennut, ettei Ranskaa voi johtaa ellei itse ole moitteeton.

Lascoumesin mukaan Fillonin potentiaaliset äänestäjät joutuvatkin ideologian sijasta pohtimaan enneminkin moraalikysymyksiä.

Viime viikonloppuna Fillonin vaalityötä tehneet törmäsivät ehdokkaan esitteitä jakaessaan selkeään vihamielisyyteen. Se pelästytti osaltaan muutaman oikeistopuolueen kansanedustajista vaatimaan ehdokkaan vaihtamista. Jotkut varoittivat suoraan puolueen vaalitappioista.

Mielipidemittausten mukaan vaalien ensimmäisen kierroksen voittaja – mutta toisen, ratkaisevan, häviäjä – Kansallisen rintaman FN:n johtaja Marine Le Pen on hänkin keskellä vastaavaa skandaalia. EU:n parlamentti vaatii Le Peniä palauttamaan 340 000 euroa avustajien palkkoja.

Le Peniä ei kuitenkaan ole ahdisteltu samaan tapaan kuin Fillonia. Paheksunnan puuttumista on selitetty sillä, että Le Penin ”avustajat” ovat todella tehneet työtä, vaikkakaan eivät EU:n parlamentissa.

Yksi avustajista on ollut Le Penin henkivartija ja toinen johtanut puolueen toimistoa Ranskassa.

Penelope Fillonin kohdalla epäillään, ettei rouva ole hoitanut palkkansa eteen muuta kuin kotia.

Vasemmistolainen viikkolehti L’Obs on selvittänyt viime viikolla, miten EU:n parlamentti valmistelee yli miljoonan euron takaisinperintää kuudelta FN:n edustajalta. Isä Penin eli Jean-Marie Le Penin lasku on 320 000 euroa. Iäkäs herra on ilmeisesti maksattanut EU:lla henkilökohtaisen palvelijansa.

FN on syyttänyt kaikesta EU:n parlamentin entistä puheenjohtajaa, nyt Saksan sosiaalidemokraattien johtoon siirtynyttä Martin Schulzia. Hän on FN:n mukaan toiminut Ranskan aikaisemman sosialistipääministeri Manuel Valssin ohjastamana.

Salaliittoteoriat ovat muotia eri maissa, kun taistellaan tukijoista. Yhtä käyttökelpoista on vedota uhriksi joutumiseen. Tätä taktiikkaa on pidetty Fillonin puolustuksen heikkoutena ja selitettävää näyttää tulevan lisää.

Le Monde on julkaissut sille vuodettuja tietoja tutkinnasta. Siinä epäillään Fillonin pojan työskennelleen tosiasiassa Nicolas Sarkozyn vaalikampanjan puolesta 2012, vaikka hänelle maksettiin palkkaa isänsä avustamisesta.

Samaisen vaalikampanjan rahoituksen väärinkäytökset ovat johtamassa syytteen nostamiseen myös Sarkozya vastaan. Asia vahvistettiin tiistaina 7. helmikuuta. Juttu murentaa varmasti lisää myös Fillonin kannatusta.

Fillon joutui maanantaina selvittelemään myös konsulttiyhtiötään, jonka on vihjailtu saaneen palkkioita Venäjältä. Fillonin mukaan yhtiöön ei liity epäselvyyksiä eikä toimeksiantoja venäläisyrityksiltä.

Marine Le Pen on ylivoimainen suosikki nuorten 18–24-vuotiaiden joukossa.

Viikkolehti L’Obs on omistanut lähes koko viime viikon numeronsa FN:n ja Marine Le Penin analysointiin.

Äänestyskäyttäytymisen asiantuntija Pascal Perrineau kuvaa kansallista rintamaa työväenpuolueeksi, sillä 40 prosenttia äänestämään varmasti aikovista työläisistä ilmoittaa tukevansa sitä.

Lisäksi Marine Le Pen on ylivoimainen suosikki nuorten 18–24-vuotiaiden joukossa.

Tutkijan mukaan Marine Le Pen on onnistunut kanavoimaan globalisaatiosta kärsineiden ja yhteiskunnan tukea tarvitsevien ranskalaisten suuttumisen omaksi tuekseen. Vain 11 prosenttia korkeakoulututkinnon suorittaneista kannattaa puoluetta.

Toisin kuin kilpailijoilla Marine Le Penin tukijat ovat uskollisia.

Marine Le Penin kielenkäyttöä analysoinut Stanfordin yliopiston professorina toimiva Cécile Alduy toteaa lehdessä FN:n lähtevän maailman jakamisesta ”meihin” ja ”muihin”.

Isä Penin kaudella ”muiksi” luokiteltiin tilanteen mukaan kommunistit, juutalaiset ja vapaamuurarit, mutta Marine Le Penille ”muita” ovat maahanmuuttajat, muslimit, islamismi ja eliitit.

Marine Le Peniltä ei tutkijan mukaan löydy juutalaisvastaisuutta eikä hän liioin ole rasistinen. Sen sijaan hän pilkkaa esimerkiksi Ranskan nykyistä presidenttiä François Hollandea Saksan liittokansleri Angela Merkelin lakeijaksi.

 

Marine Le Pen avasi vaalikampanjansa 5. helmikuuta Lyonissa. Television uutiskanavat välittivät tilaisuuden suorana.

Vaalikampanjan avauksen henki oli aggressiivinen toisin kuin päivää aikaisemmin niin ikään Lyonissa pidetyssä toisen kärkiehdokkaan Emmanuel Macronin vaalitilaisuudessa. Hän on entinen Hollanden talousministeri, mutta nyt riippumaton ehdokas, joka korostaa oikeiston ja vasemmiston välisen rajanvedon vanhentuneen.

Macron on luonut tyhjästä oman tukiorganisaation, ”En Marche!”, Liikkeelle!

Kielentutkija Cécile Alduy toteaa Libérationissa 31. tammikuuta Macronin puhuvan kuin henkinen valmentaja. Hän ei muotoile ajatuksiaan totuttuun tyyliin – ”teen presidenttinä näin” – vaan korostaa, mitä te voitte tehdä. Hän kannustaa yleisöä ottamaan asiat omiin käsiinsä ja voimaannuttaa.

Sanasto on tutkijan mukaan myönteistä.

Kun televisiossa haastateltiin Macronin puhetta tilan puutteen takia ulkona seuranneita, he kiittivät ehdokkaan luovan toivoa. Jos näin on, se voi olla yllättävä vaalivaltti, sillä mieliala Ranskassa on masentunut ja maan koetaan kulkevan alamäkeä.

Macron on onnistunut houkuttelemaan vaalityöhön aktivisteja, joista monet eivät aikaisemmin ole osallistuneet politiikkaan. Mediassa yksi on perustellut intoaan sillä, miten ensimmäistä kertaa voi äänestää puolesta.

Huhu leviää: Emmanuel Macron elää kulissiavioliitossa

Äänestäjien taktikointi siitä, kuka halutaan pudottaa ratkaisevalta kierrokselta, voikin vaikuttaa ratkaisevasti tulokseen.

Osa vitsailee jo sillä, että tätä menoa loppukirissä on mukana sosialistien Benoît Hamon, jonka vaalivalttina on vaatimus perustulosta. Se nähdään vasemmistoa uudistavana avauksena tilanteessa, jossa vakituinen työ on entistä harvemman etuoikeus.

Macron sen sijaan korostaa työn merkitystä.

Macronin suosio on jo johtanut mustamaalaukseen. Hänen on pitänyt useampaan kertaan torjua huhuja kaksoiselämästä.

Niiden ytimessä on Macronin puoliso, joka toisin kuin perinteisesti Ranskassa ei ole miestään yli 20 vuotta nuorempi vaan vanhempi. Niinpä osa Macronin vastustajista kuiskuttelee, että liitolla kätketään todellinen sukupuolinen suuntautuminen.

Yksi asia sentään yhdistää ainakin pilapiirtäjän mukaan kaikkia ehdokkaita: Le Monden tiistain etusivulla Plantun pilakuvassa jokainen vakuuttaa, että juuri hän on eniten järjestelmää vastaan.

Tuoreessa gallupissa Fillonin kannatus on 18,5 prosenttia, Macronin 20,5 prosenttia ja Marine Le Penin 25,5 prosenttia. Hamonin tuki on 15,5 prosenttia.