Turkissa epäonnistunut sotilasvallankaappausyritys
Ainakin 60 kuollut levottomuuksissa, presidentti Erdogan vannoo puhdistavansa armeijan.
Turkissa tehtiin perjantain ja lauantain välisenä yönä sotilasvallankaappausyritys, kun ”rauhanneuvostoksi” itseään kutsuva armeijan ryhmittymä yritti syrjäyttää maan presidentin Recep Tayyip Erdoğanin. Neuvosto julisti Turkkiin myöhään perjantaina sotatilalain. Varhain lauantaina näytti kuitenkin siltä, että kaappausyritys epäonnistuu.
Suomen ulkoministeriö kehotti lauantaiaamuna välttämään tarpeetonta matkustamista Turkkiin ainakin toistaiseksi. Maassa jo olevia suomalaisia kehotettiin varovaisuuteen. Turkissa on satoja suomalaisturisteja. Yleisradion mukaan matkatoimisto Finnmatkat kehotti lauantaiaamun lennolla Turkkiin lähdössä olevia asiakkaitaan harkitsemaan Suomeen jäämistä.
Turkin pääministeri Binali Yildirimin mukaan tilanne oli lauantaiaamuna ”suurelta osin” hallituksen ja sitä tukevien joukkojen hallinnassa. Kapinallisia tukeneita sotilaita antautui poliiseille eri puolilla Turkkia, esimerkiksi Istanbulissa noin 60 sotilaan yksikkö antautui lauantaiaamuna suorassa televisiolähetyksessä.
Lomalla ollut presidentti Erdoğan palasi pikavauhtia Istanbuliin ja ilmoitti televisiopuheessa, että vallankaappaus on maanpetos ja Turkin armeija ”puhdistetaan”.
Ainakin 90 ihmistä kuoli ja yli 1100 loukkaantui vallankaappausyrityksessä. Osa kuolleista on siviilejä, jotka saivat surmansa vastustaessaan vallankaappausta. Kaappauksen alettua presidentti Erdoğan kehotti tavallisia turkkilaisia puolustamaan demokraattisesti valittua hallitusta.