Tuomioistuin puuttui Ranskan äärioikeiston rahankäyttöön – Kaksi miljoonaa euroa puoluetukea takavarikkoon

Euroopan parlamentissa on käynnissä tutkinta, jossa Marine Le Penin johtamaa Kansallinen liittouma -puoluetta epäillään noin seitsemän miljoonan euron väärinkäytöksistä.

Ranskalainen tuomioistuin on takavarikoinut kahden miljoonan euron edestä Marine Le Penin johtaman äärioikeistolaisen Kansallinen liittouma -puolueen (aiemmin Kansallinen rintama) puoluetukirahoja.

Päätöksen taustalla ovat epäilykset, joiden mukaan Le Pen ja muut puolueen johtohenkilöt maksoivat vuosina 2009-2017 puolueen Ranskassa työskentelevän henkilöstön palkkoja varoilla, joita olisi saanut käyttää ainoastaan Euroopan parlamentin avustajien palkoihin.

Euroopan parlamentissa on käynnissä tutkinta, jossa Kansallista liittoumaa epäillään noin seitsemän miljoonan euron väärinkäytöksistä.

Puoluetukirahojen takavarikoimisella tuomioistuin halusi varmistaa, että Euroopan parlamentilla on mahdollisuus periä rahat takaisin, jos tutkinnasta seuraa langettava päätös.

Le Penin mukaan kahden tuomarin päätös sotii karkeasti syyttömyysolettamaa vastaan. Hän syyttää viranomaisia hyökkäyksestä Ranskan demokratiaa vastaan.