Tuhansia vuoristovaeltajia huijattu Nepalissa: Helikopterilla sairaalaan, vakuutusyhtiölle 20 000 euron lasku

Nepalissa on käynnissä laaja vakuutuspetosoperaatio, joka käyttää hyväkseen vakuutusyhtiöiden tietämättömyyttä paikallisista olosuhteista.

matkailu
Teksti
Petri Kaipiainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suurten kansainvälisten vakuutusyhtiöiden yhteenliittymät ilmoittivat 23. elokuuta lopettavansa matkavakuutusten myöntämisen Nepaliin matkustaville syyskuun alusta, ellei Nepalin hallitus saa tilannetta hallintaansa.

Nepalin turistiministeriön uudet ohjeet liennyttivät tilannetta, ja vakuutusyhtiöt ovat nyt odottavalla kannalla.

 

Vuoristovaelluksiin liittyvä petosteollisuus sai alkunsa, kun helikopteriyhtiöt alkoivat maksaa vuosikymmenen alussa pelastuslentoja tilaaville vaellusoppaille 15 prosentin löytöpalkkion jokaisesta pelastettavasta vaeltajasta. Summa vastaa nepalilaista keskivuosiansiota.

Pian helikopteriyhtiöt ja sittemmin pelastustoimintaan erikoistuneet pelastusyhtiöt tai -välittäjät laajensivat toimintaa perustamalla Katmanduun turistien hoitoon tarkoitettuja sairaaloita. Niihin lennätetään pelastettuja, muka hoidettaviksi.