Tuhannet siirtolaiset hukkuvat Välimereen – YK:n ihmisoikeuskomissaari syyttää EU:ta

Ihmisoikeuskomissaari Michelle Bachelet’n mukaan EU on ulkoistanut ihmisoikeusloukkaukset Libyan rannikkovartiostolle.

ihmisoikeudet
Teksti
Mika Horelli

Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuskomissaari Michelle Bachelet syyttää Euroopan unionia Välimerellä hukkuneiden pakolaisten kohtaloista.

Hän kirjoittaa toukokuun lopulla julkaistussa raportissa, että Euroopan unioni ja sen jäsenmaat ovat tarkoituksella vaikeuttaneet Välimeren ylitystä erityisesti Libyasta, mikä on johtanut tuhansien ihmisten hukkumiseen.

Bacheletin mukaan EU on käytännössä ulkoistanut ihmisoikeusloukkaukset Libyan rannikkovartiostolle. EU on leikannut omia meripelastukseen tarkoitettuja määrärahojaan ja maksanut samalla Libyalle korvauksia meren ylittäjien palauttamisesta yhteensä 60 miljoonaa euroa. Unioni on myös hyväksynyt Libyan rannikkovartioston toiminnan ulottamisen 94 merimailin eli noin 174 kilometrin päähän maan rannikosta.

Libyan rannikkovartiosto on palauttanut viime vuoden aikana noin 11 000 Välimeren yli yrittänyttä ihmistä Libyaan.

Libyalaisten on toistuvasti epäilty syyllistyneen turvapaikanhakijoiden kaltoinkohteluun, veneiden kaatamiseen ja ampumiseen sekä merihätään joutuneiden jättämiseen hukkumaan. Ainakin 2 200 ihmisen on vahvistettu hukkuneen joko heidän yrittäessään Eurooppaan tai tultuaan käännytetyksi merellä viime vuoden aikana.