Trump yhä ahtaammalla: Venäjän sekaantumista Yhdysvaltain vaaleihin vaikea enää vähätellä

Donald Trumpin lähipiirin osallisuutta tutkitaan edelleen.

Donald Trump
Teksti
Johanna Juupaluoma

Yli puoli vuotta presidentti Donald Trump on kierrellyt ja kaarrellut väitettä, että Venäjä olisi sekaantunut Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin.

Nyt Trump on The New York Times -lehden mukaan hiljaisesti antanut ymmärtää, että pitää Venäjän osallisuutta mahdollisena. Suoraan hän ei ole sitä sanonut.

Tähän asti Trump ei ole suostunut myöntämään, että Venäjä olisi aiheuttanut demokraatteihin kohdistuneen sähköpostihakkerointiskandaalin ja näin estänyt Hillary Clintonin valinnan. Trump on sanonut väitettä jopa demokraattien keksimäksi huijaukseksi.

Trumpin myöntyminen näkyy tviiteissä, joissa hän syyttää presidentti Barack Obamaa toimettomuudesta Venäjän vaikuttamisyritysten suhteen.

Trump moitti Obamaa sen jälkeen, kun Washington Post käsitteli 23. kesäkuuta laajassa artikkelissa Obaman toimintaa syksyllä 2016. Obama reagoi Venäjän toimiin hyvin varovaisesti, koska halusi välttää vaalijärjestelmän hakkerointia.