Trump on tyytyväinen valintaansa – ainakin toistaiseksi: Kenraali Kelly on mies, jolle ei ryttyillä

John F. Kelly sanoo tottuneensa merijalkaväessä siihen, että henkilökohtaisuuksiin ei mennä, vaikka ollaan eri mieltä.

Donald Trump
Teksti
Matleena Kantola
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Valkoisen talon ovet ovat viime aikoina paukkuneet, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on erottanut virkamiehiään ja nimittänyt uusia.

Kansliapäällikkö Reince Priebus , jota Trump aiemmin kehui “tähdeksi”, vaihtui  John F. Kellyyn 28. heinäkuuta.