Trump sanoo: Kiina, Kiina, Kiina, Kiina, Kiina... – Ja joutuu nyt vastaamaan sanoistaan

Kiinan presidentti tapaa ärhentelevän Yhdysvaltain presidentin ja moikkaa matkallaan myös Suomen johtajia.

Donald Trump
Teksti
Milka Valtanen

Kiinan kansantasavallan presidentti Xi Jinping tapaa keskiviikkona 5. huhtikuuta tasavallan presidentti Sauli Niinistön ja pääministeri Juha Sipilän. Vierailu on Kiinan valtionpäämiehen ensimmäinen sitten vuoden 1995.

Johtajat keskustelevat Helsingissä todennäköisesti maiden välisistä suhteista ja allekirjoittavat pitkään valmistellun kumppanuusasiakirjan. Mahdollisesti vierailulla juhlistetaan myös Suomeen perustettavaa Kiinan kulttuurikeskusta.

Suomelle Xin vierailu on juhlavuoden kenties merkittävin valtiovierailu ja suomalaisen diplomatian voitto. Xi ei ole presidenttinä vieraillut vielä muissa Pohjoismaissa.

Xille vierailu on vain välilasku. Hän on matkalla Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin luokse.

”Pöydällä on isoja asioita.”