Trump pulassa: Huumeriippuvaisten hoitoon tarkoitetut rahat lensivät taivaan tuuliin

Hurrikaanit nielivät Yhdysvaltain presidentin lupaaman rahoituksen. Huume-epidemia pahenee.

Donald Trump
Teksti
Leena Sharma

Presidentti Donald Trump puhutteli maanmiehiään 10. elokuuta 2017 vakavalla äänenpainolla. Hän kertoi, että Yhdysvaltoja ravistelee kansallinen hätätila: yli sata amerikkalaista kuolee päivittäin huumeiden yliannostukseen.

Valtaosa kuolemista on opiaattien eli voimakkaiden morfiinipohjaisten kipulääkkeiden tai heroiinin aiheuttamia. Yliannostuksiin kuoli vuonna 2016 noin 60 000 amerikkalaista, enemmän kuin Vietnamin ja Irakin sodissa yhteensä.

Trump lupasi, että opiaattiriippuvaisille järjestetään paras mahdollinen hoito – kustannuksista piittaamatta.

Sen jälkeen Yhdysvaltoja on riepotellut kaksi tuoretta katastrofia: hurrikaani Harvey iski Texasiin 26. elokuuta ja hurrikaani Irma Floridaan 10. syyskuuta. Niiden aiheuttamien jälleenrakennusten kustannukset nousevat yli 200 miljardiin euroon.

Hurrikaanien myötä lensi taivaan tuuliin ainakin osa opiaattiriippuvaisten hoitoon tarkoitetusta rahoituksesta.