Tiedettä lyhyesti: Kannabis tuplaa kolaririskin
Kannabis tuplaa kolaririskin
Kannabiksen vaikutuksen alaisena ajaminen lähes kaksinkertaistaa kolaririskin, kävi ilmi katsausartikkelissa, jossa ensimmäisen kerran eristettiin kannabiksen vaikutus alkoholin ja muiden aineiden vaikutuksesta.
Varenikliinia alkoholismiin
Nikotiiniriippuvuuden hoitoon käytetty lääkeaine varenikliini näyttäisi hyödyttävän myös alkoholiriippuvaisia.
Uuden tutkimuksen mukaan varenikliini heikentää alkoholin kykyä tuottaa mielihyvää ja vahvistaa sen epämiellyttäviä vaikutuksia.
Sydänlihasta kantasoluista
Yhdysvaltalaislääkärit ovat ensimmäistä kertaa onnistuneet korvaamaan infarktin arpeuttamaa sydänlihasta potilaan oman sydämen kantasoluista kasvatetulla kudoksella.
Potilaiden sydämen arpeutunut osuus kutistui keskimäärin 24 prosentista 12 prosenttiin.
Melu stressaa valaita
Syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeisinä päivinä myös laivaliikennettä rajoitettiin, ja Kanadan rannikolla vedenalainen melu laski kuusi desibeliä kahden päivän ajaksi.
Ulostenäytteet osoittivat, että mustavalaiden stressihormonitasot olivat tällöin matalammat kuin seuraavien vuosien syyskuisissa mittauksissa.
