Thaimaan hallitus: Punapaitojen mellakat ovat tarkoin suunniteltuja

Bangkok
Teksti
Tuomo Paananen
Thaimaa
Armeijan sotilaat ovat yhä varuillaan Bangkokissa. Kuva Vincent Yu / AP / Lehtikuva

Tilanne Bangkokissa on rauhoittunut, mutta hajanaiset yhteenotot jatkuvat.

Punapaitojen hallituksen vastainen mielenosoitus alkoi Thaimaassa maaliskuun puolessa välissä. Maan armeija saartoi punapaitojen leirin 13.toukokuuta ja päätti hajottaa sen lopullisesti eilen keskiviikkona.

Punapaitojen johtajat ovat antautuneet, mutta yhteenotot jatkuvat armeijan ja paikalle jääneiden mielenosoittajien välillä. Väkivaltaisuudet ovat myös levinneet Thaimaan pohjois- ja koillisosiin. Bangkokissa ja 23 maakunnassa tuli eilen voimaan yöllinen ulkonaliikkumiskielto, jonka on määrä jatkua sunnuntaihin.

Oliko väkivalta suunniteltua?

Viranomaiset sanovat, että viimeisen vuorokauden punapaitojen mellakat olivat tarkoin suunniteltuja.

”Olemme löytäneet punapaitojen tukikohdasta sotilaskäytössä olevia ammuksia ja aseita, kuten AK-47- ja M-16 -rynnäkkökiväärejä”, kertoo Thaimaan armeijan tiedottaja, Col SansernKawekammerd.

”Tällainen väkivalta on suunniteltua. Turvajoukot jatkavat partiointia ja pidättävät kaikki, jotka ovat mukana tällaisessa terrorismissa”, jatkaa hallituksen tiedottaja Panitan Wattanayagom.

Väkivaltaisuuksista syntyneet tilastot ovat murheellista katsottavaa: 35 poltettua rakennusta ja 75 kuollutta, joista 46 on menehtynyt sen jälkeen, kun maan armeija aloitti punapaitojen leirityksen saarron.

Lähde: AP, CNN

Lue kaikki SK:n jutut Bangkokin mielenosoituksista täältä.