Thaimaa on nyt hyytyvän hymyn maa

Sotilaat ja aseet ovat piilossa, mutta valvonta toimii.

Thaimaa
Teksti
Rauli Virtanen

BANGKOK Thaimaa on yhä yksi maailman suosituimmista turistikohteista, muillekin kuin suomalaisille. Nyt venäläisten matkailijoiden määrän lähes puolittuminen sattuu alan yrittäjiin.

Tilalle ovat tosin tulleet viisumivapaudesta nauttivat kiinalaiset joukot, jotka ovat käyttäytymisellään aiheuttaneet hillityssä Thaimaassa vahinkoa ja närää.

Matkailijoiden Thaimaa-varovaisuus ei näy rantakohteissa toisin kuin Bangkokin katukuvassa. Viime aikoina on kuultu ja luettu myös korruptoituneiden poliisien mielivallasta Bangkokin kaduilla liikkuvia ulkomaalaisia kohtaan.

Huumetestin verukkeella lisätuloja metsästävä poliisi saattaa pysäyttää kadulla kävelevän turistin antamaan saman tien vaikkapa virtsanäytteen.

Thaimaa on tunnetusti ollut jo kauan eri mafioiden pelikenttänä ja etsintäkuulutettujen suojapaikkana.