Terroristijahti maksaa ihmishenkiä - yli 1000 kuollut 41 miehen vuoksi

Pakistanissa kuoli 76 lasta, kun Yhdysvallat yritti tappaa al-Qaidan kakkosmiehen.

al-Qaida
Teksti
Jari Lindholm

Islamistisaarnaaja Anwar al-Awlaki ehti terroristiuransa aikana yllyttää enemmän ihmisiä veritekoihin länsimaissa kuin yksikään toinen al-Qaidan johtaja.

Kun Yhdysvaltojen lähettämät taistelulennokit vihdoin löysivät Awlakin Pohjois-Jemenistä ja tappoivat hänet ohjuksilla 30. syyskuuta 2011, 44 ihmistä oli ehtinyt saada surmansa neljässä pieleen mennessä yrityksessä.

Ennen kuolemaansa Awlaki ehti innostaa väkivaltaan muun muassa ranskalaisen Cherif Kouachin, joka isoveljensä Saidin kanssa hyökkäsi tammikuussa 2015 Pariisissa pilalehti Charlie Hebdon toimitukseen ja ampui 12 ihmistä.

Awlakin surmaamisesta syntyi Yhdysvalloissa kiivas keskustelu, sillä hän oli syntyjään amerikkalainen. Ihmisoikeusaktivistit kysyivät, oliko presidentti Barack Obamalla oikeutta salamurhata Yhdysvaltojen kansalaisia.

Samanlaista kohua ei ole syntynyt muista lennokki-iskuista. Ihmisoikeusjärjestö Reprieven mukaan Yhdysvallat tappoi Pakistanissa ja Jemenissä vuosina 2002–2014 ainakin 1147 ihmistä yrittäessään surmata 41:tä viralliselle tappolistalle kirjattua miestä.