Terrori-iskut ja toivottomuus ajavat afganistanilaisia pakolaisiksi

Osa maasta on edelleen turvallinen, sanoo suurlähettiläs Anne Meskanen.

Afganistan
Teksti
Teppo Tiilikainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomeen on tullut tänä vuonna yli 31 000 turvapaikanhakijaa. Suurimman ryhmän muodostavat noin 20 000 irakilaista.

Toisena ovat hieman yllättäen afganistanilaiset, joita on jo lähes 5000. Muuttohalujen taustalla on heikentynyt turvallisuustilanne ja noin 50 prosentin työttömyys.

“Kapinalliset tekevät hyökkäyksiä ulkomaalaisia, hallituksen joukkoja ja hallinnon edustajia vastaan”, sanoo Suomen suurlähettiläänä Kabulissa toimiva Anne Meskanen.

Hänen mukaansa maakunnissa siepataan ja tapetaan ihmisiä päivittäin. Esimerkiksi viime tiistaina ainakin 50 ihmistä sai surmansa ja 37 haavoittui Talebanin taistelijoiden ja Afganistanin turvallisuusjoukkojen välisissä yhteenotoissa eteläisessä Kandaharin kaupungissa.

Presidentti Ashraf Ghani vetosi alkuviikosta Pakistanissa pidetyssä kansainvälisessä konferenssissa naapurimaihin ja kansainväliseen yhteisöön, jotta nämä tukisivat Afganistaninia kamppailussa “paikallisten ja kansainvälisten terroristiryhmien” väkivaltaa vastaan.