Tavoitteena äärioikeiston Eurooppa: ”Nolla pakolaista tänne”

Unkarin pääministeristä Viktor Orbánista on tullut laitaoikeiston idoli.

äärioikeisto
Teksti
Risto Majaniemi

Unkari on viime vuodet ollut EU:n häirikkö, jonka moni arvioi suunnanneen kohti entistä äärioikeistolaisempaa politiikkaa.

Pääministeri Viktor Orbánin hallinto on alistanut valtaansa demokraattisen yhteiskunnan instituutioita vaihtamalla perustuslakituomioistuimen tuomareita, maan keskuspankin johtoa sekä mediaa valvovan neuvoston jäseniä luottomiehikseen. Se on myös erotuttanut professoreita, rehtoreita sekä teatteri- ja kulttuurijohtajia ja ahdistellut riippumattomia televisio- ja radiokanavia.

Pääministerillä ja hänen Fidesz-puolueellaan näyttää olevan vain yksi päämäärä: ulottaa puolueen valta koko yhteiskuntaan ja vaimentaa kaikki kritiikki.

Euroopan unionissa Unkaria on kiinnostanut lähinnä raha. Maa on vastustanut unionia aina, kun kyse on ollut vallasta.

Unkarin ulkoministeriön valtiosihteeri Kristóf Altusz on eri mieltä. Hän vertaa EU:ta jalkapallojoukkueeseen.