Tästä vaiettiin: Berlusconi raivostui Tuomiojan blogista - lähettiläs puhuteltiin Roomassa

Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Silvio Berlusconi Kuva AP Lehtikuva
Italian pääministeri Silvio Berlusconi. Kuva Riccardo de Luca / AP / Lehtikuva

Italian ja Suomen välisiä suhteita viime toukokuussa kiristänyt minikriisi sai alkunsa suuren valiokunnan puheenjohtajan Erkki Tuomiojan (sd) 10.5. julkaisemasta blogista. Siinä Tuomioja arvosteli pääministeri Silvio Berlusconia poikkeuksellisen kovasanaisesti. Entinen ulkoministeri muun muassa sanoi Berlusconin olevan häpeäksi koko Euroopalle.

Berlusconi oli juuri muutamaa päivää aikaisemmin sotkenut Suomen mukaan sanaharkkaan, jossa hänen vaimonsa Veronica Lario syytti miestään flirttailusta alaikäisten naisten kanssa. Keskustelun tuoksinassa pääministeri oli muistellut, kuinka hänet oli Suomessa viety puukirkkoon, jollaiset olisi Italiassa pantu maan tasalle. Sen jälkeen hän oli vielä vitsaillut rakastavansa suomalaisia naisia, kun he vain ovat yli 18-vuotiaita.

Sovinismia ja mediavaltaa

Tuomiojan mukaan “asiattoman huulenheiton” esimerkiksi muiden maiden ruokakulttuurista ja muista kulttuureista olisi vielä voinut kuitata huonona makuna, mutta Berlusconin sovinismi oli jo sitä luokkaa, että se olisi todennäköisesti johtanut missä tahansa muussa sivistysvaltiossa pääministerin eroon.

Samassa yhteydessä Tuomioja kiinnitti lisäksi huomiota Berlusconin taloussotkuihin sekä “pelottavan laajaan” mediavaltaan ja sen väärinkäyttöön.

Tuomiojan esittämä kritiikki pantiin merkille myös Italiassa. Suomen Kuvalehden saamien tietojen mukaan Rooman-suurlähettiläs Pauli Mäkelä kutsuttiin siellä kirjoituksen takia ulkoministeriöön puhutteluun. “Ajatusten vaihdoksi” luonnehditussa keskustelussa oli tiettävästi sivuttu myös Tuomiojan aikaisempia Lähi-idän tilannetta käsitelleitä kommentteja.

Mäkelän saaman kutsun sanotaan aiheuttaneen Suomen päässä “lähinnä hämmästystä”. Asia haluttiin pois pöydältä mahdollisimman nopeasti, eivätkä italialaisetkaan enää palanneet asiaan.

Julkisuudelta piilossa

Suurlähettilään käymästä keskustelusta ei kerrottu julkisuuteen, vaikka ratkaisu poikkesi Alexander Stubbin (kok) ministerikauden muuten avoimesta linjasta. Tiettävästi päätökseen vaikutti muun muassa EU-vaalien läheisyys. Ulkoministeriössäkin Rooman tapahtumat ovat tähän asti pysyneet vain pienen piirin tiedossa, eikä myöskään Tuomiojaa ole informoitu virallisesti.

Tuomioja on herättänyt maailmalla ennenkin närkästystä suorapuheisilla lausunnoillaan. Vuonna 2001 Israel kimmastui silloisen ulkoministerin SK:ssa olleesta haastattelusta, jossa Tuomioja vertasi palestiinalaisten kohtelua juutalaisten Saksassa 1930-luvulla kokemaan sortoon.

Lue, miten Tuomioja vastaa: “Italian ulkoministeriön käytävä ylikierroksilla pysyäkseen Berlusconi-kritiikin perässä”