Tehoton – ja silti tarpeen

Talouspakotteet kuuluvat maailmaan, jota Kiina ja Venäjä nyt murentavat. Vaikka niiden merkitys on usein symbolinen, ilmankin on vaikea pärjätä.

ulkomaat
Teksti
Heikki Salmela

Länsimaat ovat uhanneet Venäjää ”ennennäkemättömillä pakotteilla”, jos maa hyökkää Ukrainaan. Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on puhunut myös pakotteiden kohdistamisesta suoraan presidentti Vladimir Putiniin.

EU ja Yhdysvallat ovat asettaneet Venäjälle talouspakotteita vuoden 2014 Krimin miehityksestä lähtien. Pakotteita on kohdistettu niin yksityishenkilöihin kuin yrityksiin. Sanktioilla muun muassa estetään venäläisyrityksiä saamasta rahoitusta lännestä.

Pakotteiden vaikutus Kremlin politiikkaan vaikuttaa vähäiseltä. Esimerkiksi yritykset ovat saaneet korvaavaa rahoitusta muualta, etenkin Kiinasta.

”Pakotteet kuuluivat sääntöpohjaiseen maailmanjärjestykseen, ja nyt se on murentumassa Kiinan ja Venäjän johdolla”, sanoo Ulkopoliittisen instituutin vieraileva asiantuntija Olli Ruohomäki.