Taiwanin lentoturma: Sittenkin lentäjän traaginen erehdys
Lentäjän epäillään sammuttaneen käyvän moottorin.
Taiwanin pääkaupungissa Taipeissa keskiviikkona sattunut lento-onnettomuus on hyvinkin saattanut johtua lentäjien traagisesta erehdyksestä.
Ilmeinen tekninen vika vei tehot TransAsia-lentoyhtiön ATR72-koneen oikeanpuoleisesta moottorista ja lentäjät reagoivat katkaisemalla polttoaineen syötön vasempaan eli vielä käyvään moottoriin.
Se pysähtyi eikä lentokorkeus riittänyt uudelleenkäynnistämiseen. Sen sijaan kone sakkasi ja syöksyi ohjaamattomana moottoritien kaiteen kautta läheiseen jokeen.
Ainakin 35 koneessa ollutta, heidän joukossaan molemmat lentäjät, kuoli. Kahdeksan on yhä kateissa, 15 selvisi hengissä.
Tällaisesta tapahtumien kulusta kertoi perjantaina julkisuuteen onnettomuustutkinnasta vastaava Taiwanin korkea viranomainen Thomas Wang. The Wall Street Journal -sanomalehden välittämät tiedot perustuvat hänen mukaansa lennontaltiointilaitteista eli ns. mustista laatikoista saatuun, hyvälaatuiseen dataan.