Taakanjako EU:ssa: Miljoonasakot luvassa kieltäytyjille – Unkarille lasku olisi 20 miljoonaa euroa

Suomi saa 6000 euroa tukea jokaista siirrettyä turvapaikanhakijaa kohden.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

EU-maat sopivat eilen yhteensä 120 000 turvapaikanhakijan jakamisesta jäsenmaiden kesken. Suomen osuus niin sanotussa taakanjaossa on 2400 turvapaikanhakijaa.

Aiemmin heinäkuussa EU:n siirtojärjestelyn kautta päätettiin jakaa 40 000 turvapaikanhakijaa. Silloin Suomi lupautui vastaanottamaan 800 turvapaikanhakijaa.

Yhteensä tulijoita on nyt 3200.

”Heinäkuun päätös tuli voimaan viime viikolla, ja odotamme, että ensimmäiset turvapaikanhakijat tulevat Suomeen aikaisintaan loppuvuodesta. Valmistelut ovat jo meneillään”, kertoo sisäasiainministeriön kansainvälisten asioiden yksikön johtaja Laura Yli-Vakkuri.

”Aikataulu on aika lailla vielä auki. Turvapaikanhakijoiden saapumisesta sovitaan kunkin jäsenmaan kanssa erikseen. He eivät tule kaikki kerralla.”