Suurvallat kiinnostuivat Itämerestä – Venäjä ei halua "Naton sisämerta"

Tutkija: Ahvenanmaa on vallattavissa laukauksetta kuten Krim.

Baltia
Teksti
Markku Salomaa
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Itämeren strateginen asema on vain korostunut samaan aikaan, kun sen merkitys rantavaltioita yhdistävänä mutta myös eristävänä tekijänä on kasvanut.

Itämeri ei ole enää rauhantahtoisen Pohjolan kylpyamme. Utopia Itämerestä rauhan merenä on mennyt. Se on nyt yhtä rauhaton kuin kaikki muutkin suurvaltojen šakkilaudalla olevat meret. Se on strategisten laskelmointien polttopisteenä.

Kohta Itämeressä uivat Yhdysvaltain ohjustorjuntajärjestelmään kuuluvat hävittäjät ja risteilijät sekä Venäjän asevoimien sota-alukset. Aavalla merellä, joka Itämeren selkäkin on, vallitsee merenkulun vapaus.

Vielä ei ole tiedossa, kuinka monta ohjushävittäjää ja ohjusristeilijää Itämerelle tulee, sillä Naton torjuntaohjusten sijoittaminen Puolaan ja tutka-aseman sijoittaminen Tšekkiin ovat vastatuulessa.

Yhdysvalloilla on Aegis-ohjustorjuntaohjuksilla varustettuna 22 risteilijää ja 52 hävittäjää. Venäjällä ovat myös vasta-aseet valmiina.