Wizz Airin kummalliset koronaohjeet

Pohjois-Makedoniasta Turkuun lentävä unkarilaisyhtiö vakuuttaa ottavansa viruksen vakavasti. Yhtiön esimiesten sisäisestä viestinnästä saa toisenlaisen kuvan.

halpalentoyhtiöt
Teksti
Matti Rämö
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Wizz Air -lentoyhtiö nousi Suomessa otsikoihin, kun sen Skopjesta Turkuun 8. elokuuta lentäneen lennon matkustajilta löytyi 26 koronatartuntaa.

Unkarilainen halpalentoyhtiö lentää Pohjois-Makedonian pääkaupungista Turkuun tiistaisin ja lauantaisin. Elokuun 11. päivänä Skopjesta saapuneilta löydettiin viisi ja 15. päivänä kaksitoista sekä 18. päivänä seitsemäntoista tartuntaa.

Turun kaupunki ja Wizz Air ovat sopineet, että 19. elokuuta alkaen kaikille lennoille pääsi osoittamalla 72 tunnin sisällä tehdyn negatiivisen koronatestin. Testiä edellytetään kaikilta yli 5-vuotiailta matkustajilta. Pohjois-Makedonian koronatilanne on huonontunut kesän aikana, ja maa on Suomessa riskialttiiden matkustusmaiden listalla.

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd) on ehdottanut Skopjen lentojen väliaikaista keskeyttämistä ja toivonut lentojen loppuvan 29. elokuuta mennessä.  Päätös reitin sulkemisesta kuuluu kuitenkin liikenne- ja viestintävirasto Traficomille.