Siveysvyö on myytti - näyttöä sen käytöstä ei ole
Siveysvyö, tai ainakin sellaista esittävä esine, Museum Eroticassa Kööpenhaminassa. Kuva Timo Jaakonaho / Lehtikuva.
”Siveysvyö oli yleensä metallinen vyötärön ympäri ja haarojen välistä kulkeva vanne, jossa oli pienet, usein teräväreunaiset reiät ulostamista ja virtsaamista varten”, tietää verkkotietosanakirja Wikipedia.
Moni on oppinut koulussa, että ristiretkeläiset olisivat uskollisuuden varmistamiseksi pakottaneet vaimonsa käyttämään sietämättömän epämukavia siveysvöitä. Wikipedia kuitenkin toteaa, että vöiden käyttö olisi ollut keskiajalla harvinaista. Sen mukaan niitä olisi käytetty vasta uuden ajan alussa, joko vaimon uskollisuuden tai nuoren naisen neitsyyden varmistamiseksi.
Uusimpien tutkimusten mukaan siveysvyön käyttöä keskiajalla ja uuden ajan alussa ei kuitenkaan ole vain liioiteltu, vaan kyse on sataprosenttisesta myytistä, kirjoittaa italialainen tietokirjailija Massimo Polidoro Sceptical Inquirer -lehdessä.
Polidoron mukaan siveysvöiden käyttöä koskevia uskomuksia on helppo horjuttaa jo pelkästään loogisin perustein. Ensinnäkin vyöt olisivat aukoistaan huolimatta olleet hyvin epähygieenisiä. Ne olisivat todennäköisesti aiheuttaneet haavoja, jotka olisivat johtaneet tulehduksiin, verenmyrkytykseen ja kuolemaan.
Ei olisi myöskään kaukaa haettua ajatella, että ennen ristiretkelle lähtöä ja vyön lukitsemista ritarit olisivat vielä viettäneet yhden yön vaimonsa kanssa siinä uskossa, että palatessa jälkikasvua olisi yksi enemmän. Synnyttämisen siveysvyö olisi tietenkin estänyt.
Moraalista puhtautta
Kaikkein räikein epäloogisuus tarinassa siveysvöistä on Polidoron mukaan kuitenkin se tosiasia, että kuka tahansa lukkoseppä olisi avannut minkä tahansa keskiaikaisen lukon muutamassa sekunnissa.
Loogisten häränpyllyjen lisäksi keskiaikaisia siveysvöitä vastaan puhuu se, että yhtäkään fyysistä siveysvyötä ei ole ajoitettu keskiaikaan.
Polidoron mukaan siveysvyöhön viittaava latinankielinen ilmaus cingulum castitatis kyllä löytyy esimerkiksi jo varhaiskeskiaikaisen paavi Gregorius Suuren teksteistä, ja se toistuu monilla kirjoittajilla läpi keskiajan. Kaikissa yhteyksissä se kuitenkin on tarkoittanut moraalisen puhtauden symbolia eikä mitään fyysistä esinettä.
Esimerkiksi 1100-luvulla eläneen runoilijan Marie de Francen eräässä tarinassa rakastavaiset sitovat toistensa vaatteet niin, että vain sitoja osaa ne aukaista. Tämä runoilijan siveysvyö on symbolinen, ja tässä tapauksessa aloitteen tekijä on nainen.
Ensimmäiset fyysiset siveysvyöt ovat Polidoron mukaan ajoitettavissa 1840-luvulle. Näitä esineitä löytyy museoista ympäri Eurooppaa.
Esimerkiksi Pariisin keskiaikamuseo Musée de Cluny piti esillä vyötä, jonka väitettiin kuuluneen Ranskan kuningattarelle Katariina de’ Medicille. Vasta vuonna 1990 museon kuraattorit huomasivat, että kyse oli todennäköisesti 1800-luvulla tehdystä väärennöksestä.
Myös British Museum Lontoossa poisti hiljattain näyttelystään alkujaan 1500-luvulle ajoitetun siveysvyön, joka osoittautui väärennökseksi 1840-luvulta.
Vasta 1800-luvulla ”siveysvyöt” yleistyivät varsinkin puritaanisissa Yhdysvalloissa ja Britanniassa. Näitä kapistuksia pidettiin kuitenkin päällä vain lyhyitä aikoja kerrallaan, ja niiden tarkoituksena oli lähinnä suojella naisia raiskauksilta tai estää nuoria masturboimasta.