Turvapaikka: Berliini
Ukrainan sota on saanut tuhannet taiteilijat jättämään Venäjän. Nyt he yrittävät rakentaa uutta elämää ulkomailla. Historiassa sama on tapahtunut useasti aiemmin.
Maaliskuun 4. päivänä 2022 Venäjän duuma hyväksyi lain valeuutisten levittämisestä. Todellisuudessa laki kielsi totuuden kertomisen armeijasta, joka kahdeksaa päivää aiemmin oli aloittanut suurhyökkäyksen Ukrainassa.
Joka päivä reilun viikon ajan tuhannet mielenosoittajat olivat vaatineet sodan lopettamista eri puolilla Venäjää. Hyökkäys oli ollut järkytys monille venäläisille, vaikka tilanne Ukrainan rajalla oli kiristynyt jo kuukausien ajan.
Moskovassa yksi mielenosoituksiin osallistuneista ja niitä järjestäneistä oli 36-vuotias teatteriohjaaja Anna Demidova. Hän oli nähnyt, miten poliisin otteet olivat muuttuneet päivä päivältä tiukemmiksi. Ihmisiä marssitettiin suoraan metron uloskäynniltä poliisiautoihin. Tarkentavia kysymyksiä ei kysytty eikä syitä annettu. Poliisiasemilta päässeet kertoivat pahoinpitelyistä ja väkivallalla uhkailusta.
Lain myötä mielenosoittaminen tai pelkkä sodan kutsuminen sodaksi saattoi johtaa vuosien vankeustuomioon. Tai ehkä ei, mutta kukaan ei voinut olla varma, mikä olikin lain keskeinen tarkoitus.
Demidova ylläpiti viestipalvelu Telegramissa ryhmää, jolla mielenosoittajat pitivät yhteyttä. Hyökkäyksen alettua ryhmään oli liittynyt valtavasti jäseniä, mikä teki Demidovan olon epämukavaksi. Viranomaiset pyrkivät soluttautumaan kaikkiin hallintoa vastustaviin kanaviin, eikä ihmisiin ympärillä voinut täysin luottaa. Hän tunsi muuttuvansa vainoharhaiseksi.
Vielä enemmän hän koki pettymystä: Vaikka hyökkäys oli yllätys, suuri osa venäläisistä hyväksyi Kremlin antaman selityksen.
”Silloin päätin, että minun on lähdettävä Venäjältä. En voinut elää maassa, jossa niin moni on valmis puolustamaan sensuuria ja veristä sotaa. Minusta tuntui, etten pystyisi muuttamaan mitään.”
Siihen mennessä Demidova oli yrittänyt saada aikaan muutosta tavalla, jonka osasi: taiteen avulla. Hänen tuorein ohjauksensa oli saanut innoituksensa Valko-Venäjän protesteista vuonna 2020. Näytelmä käsitteli, miten lain puolustajina näyttäytyvät viranomaiset suostuivat tottelemaan valtaapitävien väkivaltaisia määräyksiä.
”Se oli kannanotto. Halusin ymmärtää näitä ihmisiä, mutta näytelmän sanoma oli, ettei vastuuta voi siirtää. Jokainen on vastuussa omista teoistaan”, Demidova sanoo.
Kaksi päivää propagandalain hyväksymisen jälkeen hän oli pakannut välttämättömän omaisuutensa ja istui lentokentällä. Yhteydet Eurooppaan oli jo suljettu. Demidova nousi Istanbulin-koneeseen.
Venäjältä on paettu jo Iivana Julman ajoista lähtien. Ulkomaille lähteminen, ainakin väliaikaisesti, on ollut hallinnon vastustajille ja uudistusmielisille ajattelijoille varmin keino turvata oma henki. Jopa venäjän kielen ja kulttuurin kulmakivinä pidetyt taiteilijat, kuten Alexandr Puškin ja Nikolai Gogol, viettivät vuosia Euroopassa.
Myös Euroopan kulttuurihistoria on täynnä maanpakolaisuutta, mutta Venäjän kohdalla se ei koskaan loppunut. Vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen maassa on nähty viisi suurta muuttoaaltoa: sisällissodan aikana, toisen maailmansodan jälkeen, 1970-luvun liennytyksen aikana, Neuvostoliiton luhistuttua sekä tänä päivänä.
Putinin aikakausi oli käynyt kestämättömäksi monelle venäläiselle jo paljon ennen helmikuun hyökkäystä. Atlantic Council -ajatuspajan vuodelta 2019 olevan arvion mukaan jopa kaksi miljoonaa ihmistä lähti pois Venäjältä vuosien 2000 ja 2019 välillä.
Koronan tuomien matkustusrajoitusten poisto ja hyökkäys Ukrainaan räjäyttivät lähtijöiden määrän vuonna 2022, jolloin jopa miljoonan ihmisen arvioitiin muuttaneen ulkomaille.
Ensimmäisenä hyökkäyksen jälkeen lähtivät oppositioaktivistit, vapaat toimittajat ja kansainvälisten yritysten työntekijät. Myöhemmin joukkoon on liittynyt ihmisiä kaikista yhteiskunnan osista, erityisesti liikekannallepanoa vältteleviä miehiä.
Kaikki lähtijät eivät pakene viranomaisten uhkaa eivätkä kuulu YK:n pakolaismääritelmään. Silti suurimmalle osalle ulkomailla olo on vastentahtoinen valinta, sanoo vanhempi tutkija Jussi Lassila Ulkopoliittisesta instituutista.
”Maastamuuttoa ovat perinteisesti aiheuttaneet poliittiset ja taloudellisiin syyt. Vuodesta 2012 alkaen poliittiset syyt ovat korostuneet, ja vuonna 2022 poliittinen emigraatio sai ennennäkemättömät mittasuhteet”
Tarkkaa tietoa lähtijöistä on vähän. Arvioiden mukaan suurin osa on asettunut Turkkiin, Georgiaan ja Kazakstaniin. Kymmeniä- tai satojatuhansia on kuitenkin matkustanut Eurooppaan hakemaan viisumia tai turvapaikkaa.
Lentokoneessa matkalla Istanbuliin Anna Demidova alkoi lukea Mihail Bulgakovin näytelmää Beg ”Pako”. Vuonna 1927 kirjoitetun teoksen esittäminen sallittiin vasta Stalinin kuoleman jälkeen 1950-luvulla. Se kertoo Venäjän sisällissodan hävinneiden valkoisten pakomatkasta Eurooppaan.
1910-luvun lopulla ja 1920-luvun alussa yhdestä kolmeen miljoonaa valkoista sotilasta, entistä aatelista, pappia, tieteilijää ja taiteilijaa pakeni sodan voittaneita bolševikkeja ulkomaille. Merkittäviä venäläiskeskittymiä syntyi Berliinin, Pariisin ja Istanbulin kaltaisiin suurkaupunkeihin, joissa pakolaiset alkoivat kutsua itseään emigranteiksi ja diasporaksi. Venäjäksi Venäjän ulkopuolella.
Tuolloin lähteneiden joukkoon kuului maan tunnetuimpia taiteilijoita, kuten kirjailija Maksim Gorki ja runoilija Ivan Bunin.
Buninista tuli yhteisön näkyvin edustaja ja vuonna 1933 ensimmäinen Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittanut venäläinen. Hänelle emigraatio oli tehtävä, jonka tarkoitus oli pitää hengissä toisenlainen Venäjä: ”orjuutettu, kärsivä, mutta ei täysin valloitettu”.