Salakuljettajat ja huumekauppiaat kiittävät: Brexit paransi rikollisten toimintamahdollisuuksia Britanniassa

Britannia ei ole pystynyt aloittamaan kunnollisia tullitarkastuksia satamissaan. Brexit lamautti myös tietojenvaihdon Britannian ja EU:n poliisiviranomaisten välillä.

Brexit
Teksti
Mika Horelli
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Britannian lähtö Euroopan unionista on luonut poikkeuksellisen hyvät toimintamahdollisuudet salakuljettajille ja muulle kansainväliselle rikollisuudelle.

Tärkeä syy on tutkijoiden mukaan Britannian tullivalvonnan heikkous. Vaikka brexit-siirtymäkausi päättyi vuoden vaihteessa, valvontaa Englannin kanaalin satamissa ei ole kunnolla edes aloitettu.

Tarkastusten puute helpottaa esimerkiksi huumeiden salakuljetusta EU-maista Britanniaan. Toiseen suuntaan sama ei onnistu yhtä helposti, sillä EU-maat aloittivat omalla puolellaan kanaalia Britanniasta tulevien tavaroiden täydet tarkastukset tammikuun alussa.

Myös Britannian ja Euroopan unionin välinen rikollisia koskeva tietojenvaihto on supistunut vuodenvaihteen jälkeen minimiin. EU-ero päätti Britannian oikeuden käyttää Schengenin SIS II -henkilö- ja ajoneuvohakutietokantoja ja ECRIS-rikosrekisteritietokantaa.

Maa voi toki yhä hyödyntää Interpolin apua kansainvälisen rikollisuuden torjunnassa. Interpolin tietokannat eivät kuitenkaan ole kuin osittain suoraan yhteydessä EU-maiden poliisihallintojen ja brittipoliisin tietokantoihin, joten tietojen hakeminen on paljon aikaisempaa hitaampaa ja työläämpää.