Salainen raportti paljastaa Kremlin heränneen Navalnyin uhkaan – Protestihalukkuutta suitsitaan uusilla konsteilla

Venäjän johto haluaa tietää mahdollisimman tarkasti, kuinka moni venäläinen todellisuudessa kannattaa Navalnyia ja miksi.

Aleksei Navalnyi
Teksti
Maarit Uber
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Venäjän alkuvuoden mielenosoituksiin osallistuneiden ja niissä pidätettyjen todelliset määrät olivat vähintäänkin samaa luokkaa kuin puolueettomat tarkkailijaryhmät ovat raportoineet.

Asia selviää venäläiselle uutissivusto Meduzalle vuodetusta Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n sisäisestä raportista.

Kremlin virallisen arvion tammikuun mielenosoitusten painoarvosta voisi tiivistää näin: niihin osallistui mitättömän vähän ihmisiä verrattuna presidentti Vladimir Putinin kannattajien suureen määrään.

Samaan aikaan FSB on pitänyt salaisia, todelliseen tilannekuvaan perustuvia tilastojaan mielenosoituksiin osallistuneiden ja niiden yhteydessä pidätettyjen määristä.

Vaikka maan johto on julkisesti vähätellyt protestien merkitystä, niiden jälkipyykki ja tuleviin protesteihin varautuminen ovat työllistäneet venäläisiä virkamiehiä ja sotilaita viime kuukaudet.