Saksalta miljardipanostus vetyenergiaan − tulevaisuuden teknologioilla pyritään irti koronalamasta

Saksa aikoo myös ratkaista vedyn kuljetukseen tällä hetkellä liittyvät ongelmat rahalla.

elvytys
Teksti
Visa Noronen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Saksan hallitus julkisti viime viikolla jättimäisen 130 miljardin euron elvytyspaketin koronakriisistä selviämiseen.

Työllisyyteen ja ostovoimaan nopeasti vaikuttavien piristysruiskeiden lisäksi hallitus halusi luoda perusteet Saksan pitkän tähtäimen talouskasvulle. Paketista 50 miljardia ohjataan tulevaisuuden teknologioiden kehittämiseen.

”Tavoitteena on edistää innovaatioita, etenkin ilmastonsuojelun ja digitalisoinnin alueella,” ilmoitti liittokansleri Angela Merkel lehdistötilaisuudessa myöhään yöllä keskiviikkona 3. kesäkuuta pitkään kestäneiden neuvotteluiden päätyttyä.

5G-verkkojen, tekoälyn ja kvanttitietokoneiden lisäksi Merkelin hallitus tekee suursijoituksen vetyteknologian kehittämiseen. Vetyhankkeet yksin saavat 50 miljardin tulevaisuuspaketista 9 miljardia euroa.

Tavoitteena ei ole vain pelastaa ilmastoa tuomalla vety mukaan energiantuotantoon. Saksan hallituksen tavoite on samalla kehittää huipputeknologiaa vientimarkkinoille. Näin pidetään huolta, että vientivetoinen talous porskuttaa myös jatkossa.